Sisällysluettelo
Suomessa kansalaisten tulot voivat olla julkista tietoa, mutta heihin kohdistuvien verotuspäätösten perustelut jäävät suurelta osin salaisiksi. Verohallinnon ratkaisuja ei voi järjestelmällisesti vertailla, eikä ulkopuolinen pysty luotettavasti arvioimaan, kohdellaanko samanlaisia yrityksiä ja ihmisiä yhdenvertaisesti. Eräs viranomaisasiakirjoihin perustuva tapaus osoittaa, kuinka Verohallinto voi tehdä yrityksen toimintaan vaikuttavan päätöksen tarkistamatta asianmukaisesti edes julkisista rekistereistä saatavia tietoja. Kun päätös myöhemmin kumotaan samassa organisaatiossa, asia palautuu saman viranomaisorganisaation käsiteltäväksi. Kuka vastaa seurauksista ja miten lukemattomat ristiriidat perusteettomasti vaikeuttavat ihmisten asemaa?
Suomi kuuluu maailman ankarimmin verottaviin maihin, ja sen julkiset menot ovat suhteessa kansantalouden kokoon Euroopan korkeimpia. Tilastokeskuksen mukaan julkisyhteisöjen kokonaismenot olivat vuonna 2024 huimat 57,7 prosenttia bruttokansantuotteesta, joissain vertailuissa luku on jo pitkälle yli 60 prosentin tason. Kansalaiset ja yritykset rahoittavat siis maailman mittakaavassa poikkeuksellisen laajaa julkista järjestelmää, jonka toiminnalta olisi perusteltua edellyttää vastaavasti poikkeuksellista tehokkuutta, avoimuutta ja oikeusturvaa.
Samaan aikaan Suomi velkaantuu, julkisen talouden kestävyyttä kyseenalaistetaan ja veronmaksajille perustellaan uusia säästöjä sekä verorasituksen säilyttämistä korkeana. Keskustelusta puuttuu kuitenkin usein olennainen kysymys: kuinka paljon julkisen sektorin voimavaroja käytetään tarpeettomaan hallinnolliseen työhön, virheellisten päätösten korjaamiseen ja viranomaisten itsensä synnyttämien prosessien ylläpitämiseen? Jos julkisen sektorin rakenteissa olisi esimerkiksi 20 miljardin euron vuotuinen tehostamispotentiaali, kyse olisi kansantaloudellisesti valtavasta summasta. Tällaisen säästövaran olemassaoloa ei jostain syystä koskaan käsitellä, mutta jo kysymys hallinnon todellisesta tehokkuudesta ansaitsisi huomattavasti nykyistä perusteellisemman tarkastelun.
Verohallinnon kohdalla avoimuuden merkitys korostuu. Kyseessä on viranomainen, jolla on huomattava mahdollisuus vaikuttaa ihmisten ja yritysten taloudelliseen asemaan. Sen päätökset voivat vaikuttaa liiketoiminnan edellytyksiin, yritysten maksuvalmiuteen, investointeihin ja pahimmillaan koko toiminnan jatkuvuuteen. Silti näiden päätösten oikeudelliset perustelut jäävät suurelta osin julkisen vertailun ulkopuolelle.
Tämä herättää perustavanlaatuisen kysymyksen: miksi julkista valtaa käyttävän viranomaisen päätöksentekoa suojataan salassapidolla tavalla, joka vaikeuttaa sen toiminnan riippumatonta tutkimista?
Salassapito suojaa verovelvollista – mutta samalla myös viranomaisen toimintaa
Verotustietojen salassapidolle on olemassa hyväksyttävät perusteet. Yksityishenkilöiden taloudellisia tietoja ja yritysten liikesalaisuuksia ei pidä saattaa perusteettomasti julkisuuteen. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että verovelvollisen yksityisyyden suoja ja viranomaisen päätöksenteon avoimuus on käytännössä sidottu toisiinsa. Miksi julkaisu on siis kielletty myös verovelvolliselta?
Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain mukaan yksittäistä verovelvollista koskevat verotusasiakirjat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä, laissa säädetyin poikkeuksin. Eri verolajeihin sovelletaan osittain erilaista julkisuussääntelyä, eikä esimerkiksi autoverotuksen asiakirjoihin sovelleta kaikilta osin samoja säännöksiä kuin tuloverotuksen asiakirjoihin. Kokonaisuutena järjestelmä ei kuitenkaan tarjoa kattavaa, anonymisoitua ja helposti vertailtavaa aineistoa Verohallinnon ratkaisuista.
Tämä on merkittävä oikeusturvaongelma. Viranomaisen ratkaisujen lainmukaisuutta voidaan arvioida yksittäisissä muutoksenhakumenettelyissä, mutta koko päätöksenteon johdonmukaisuutta on huomattavasti vaikeampi tutkia. Kansalainen ei voi yksinkertaisesti selvittää, kuinka hänen kaltaisessaan tilanteessa olevia muita verovelvollisia on kohdeltu. Yritys ei voi kattavasti vertailla, millä perusteilla saman toimialan yrityksiä on poistettu rekistereistä tai millaisissa tilanteissa Verohallinto on katsonut aikaisempien yritysyhteyksien vaikuttavan nykyisen yrityksen asemaan.
Tällainen vertailu olisi välttämätöntä yhdenvertaisuuden toteutumisen arvioimiseksi. Jos kaksi olennaisesti samanlaisessa asemassa olevaa yritystä saa erilaisen viranomaisratkaisun, erolle pitäisi löytyä hyväksyttävä oikeudellinen peruste. Ilman vertailukelpoisia päätöksiä ulkopuolinen ei kuitenkaan pysty arvioimaan, perustuuko ero lakiin, tosiseikkoihin vai viranomaisen vaihtelevaan tulkintaan.
Salassapito ei itsessään todista mielivaltaa. Se kuitenkin vaikeuttaa mielivallan, epäjohdonmukaisuuksien ja toistuvien virheiden havaitsemista.
Viranomainen sivuutti julkisista rekistereistä saatavilla olleita tietoja
Eräs todellisiin viranomaisasiakirjoihin perustuva tapaus havainnollistaa ongelmaa poikkeuksellisen selvästi. Suomalainen yritys poistettiin Verohallinnon ylläpitämästä rekisteristä. Päätöksen perusteeksi ilmoitettiin, ettei yrityksen katsottu enää harjoittavan rekisteröinnin edellyttämää toimintaa. Samassa päätöksessä vedottiin kuitenkin myös kokonaan toisen yhtiön verotuksellisiin laiminlyönteihin sekä vuosia aikaisemmin syntyneeseen henkilösidonnaisuuteen.
Muutoksenhaussa yritys kiisti päätöksen perusteena käytetyt tiedot ja osoitti tiedot viranomaisten omista rekisteriesitä. Sen mukaan toinen yhtiö oli lakannut jo vuosia aikaisemmin, eikä päätöksessä käytetty tieto henkilön hallitusjäsenyydestä ole vastannut ajantasaista tilannetta puoleen vuosikymmeneen. Lisäksi viranomainen oli vedonnut laiminlyönteihin, jotka liittyivät kyseisen yhtiön ilmoitettua lakkaamista myöhempiin verovuosiin, viisi vuotta sen jälkeen kun yhtiötä tai toimielinasemaa ei ole enää henkilöllä ollut.
Tapauksesta tekee erityisen huolestuttavan se, etteivät yrityksen esiin nostamat tiedot olleet vaikeasti saatavaa aineistoa tai ainoastaan verovelvollisen hallussa olevia asiakirjoja. Kyse oli julkisista rekisteritiedoista, joiden perusteella viranomaisen olisi ollut mahdollista tarkistaa ainakin yrityksen rekisteriasemaa ja hallitusjäsenyyden ajankohtia koskevat väitteet ennen päätöksentekoa.
Verohallinnolla oli siis käytettävissään mahdollisuus selvittää päätöksensä perusteena käyttämiensä tietojen ajantasaisuus. Alkuperäisestä päätöksestä ei kuitenkaan ilmene, että historiallisten rekisteritietojen ja myöhempien laiminlyöntien välinen ristiriita olisi selvitetty tai perusteltu asianmukaisesti.
On tärkeää huomata, ettei yhtiön poistaminen kaupparekisteristä välttämättä päätä kaikkia sen verotuksellisia velvoitteita. Myöskään aikaisempi hallitusjäsenyys ei ole automaattisesti merkityksetön, sillä lainsäädäntö mahdollistaa tietyissä tilanteissa yritysjohdon aikaisempien laiminlyöntien huomioon ottamisen. Juuri tästä syystä viranomaisen olisi kuitenkin pitänyt selittää, miten kyseiset seikat liittyivät käsiteltävään yritykseen ja miksi ne oikeuttivat rekisteristä poistamisen.
Yritys haki päätökseen muutosta. Muutoksenhakuelin kumosi Verohallinnon ratkaisun. Päätöksen kumoaminen ei merkinnyt lopullista kannanottoa kaikkien riidanalaisten tietojen oikeellisuuteen, vaan uuden selvityksen merkitys jätettiin Verohallinnon arvioitavaksi.
Tapaus paljastaa taas vakavan hallinnollisen ongelman. Viranomainen teki yrityksen toimintaedellytyksiin vaikuttavan päätöksen, jonka perusteiden arvioimiseksi jouduttiin myöhemmin palaamaan tietoihin, joita oli ollut mahdollista tarkistaa julkisista rekistereistä jo ennen alkuperäistä ratkaisua.
Hallintolain 31 § velvoittaa viranomaisen huolehtimaan asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Tämä velvollisuus ei katoa sillä perusteella, ettei asianosainen ole toimittanut kaikkia tietoja uudelleen viranomaiselle. Jos päätöksen perusteena käytetään julkisista rekistereistä tarkistettavia tietoja, niiden ajantasaisuuden varmistaminen kuuluu olennaisesti huolelliseen viranomaistoimintaan.
Kysymys on yksinkertainen: jos viranomainen ei tarkista asianmukaisesti edes saatavilla olevia rekisteritietoja, kuinka huolellisesti se selvittää sellaiset asiat, joiden tutkiminen edellyttää huomattavasti enemmän työtä?
Verohallinnon toinen käsi kumoaa sen, minkä toinen on päättänyt
Tapauksen hallinnollinen tapahtumaketju on lähes absurdi. Ensin Verohallinto käyttää julkista valtaa ja poistaa yrityksen rekisteristä. Yritys joutuu käyttämään omia voimavarojaan päätöksen riitauttamiseen. Asia etenee verotuksen oikaisulautakuntaan, joka kumoaa päätöksen ja palauttaa sen Verohallinnon uudelleen käsiteltäväksi.
Oikaisulautakunta käyttää erillistä ratkaisutoimivaltaa, ja sen tehtävä on nimenomaan tarjota oikeusturvaa. Tästä huolimatta kokonaisuus herättää kysymyksen hallinnon tehokkuudesta ja vastuusta. Saman asian käsittelemiseen käytetään ensin Verohallinnon työpanosta, sitten muutoksenhakijan voimavaroja, seuraavaksi oikaisulautakunnan resursseja ja lopulta jälleen Verohallinnon työaikaa.
Jos tällainen käsittelyketju syntyy siksi, ettei alkuperäistä päätöstä ole valmisteltu riittävän huolellisesti, kyseessä on myös julkisten varojen käytön ongelma. Viranomainen voi joutua korjaamaan omaa toimintaansa, mutta korjaamiseen käytetyt resurssit rahoitetaan samoista verovaroista kuin alkuperäinen päätöksenteko.
Yrityksen ja viranomaisen asema on lisäksi huomattavan epätasapainoinen. Yritykselle viranomaispäätös voi aiheuttaa välittömiä taloudellisia seurauksia, vaikka päätös myöhemmin kumottaisiin. Viranomaiselle sama tapahtumaketju voi merkitä lähinnä uutta käsittelyä. Päätöksen kumoaminen ei automaattisesti synnytä vahingonkorvausvastuuta eikä korvaa yrityksen mahdollisesti menettämiä liiketoimintamahdollisuuksia.
Yritykselle viranomaisen virhe voi tarkoittaa menetettyä rahaa ja liiketoimintaa. Viranomaiselle se voi tarkoittaa vain lisää viranomaistyötä. Tehdäänkö tämäkin tahallaan?
Tällainen epäsuhta edellyttäisi huomattavasti nykyistä avoimempaa keskustelua viranomaisen vastuusta. Kuinka paljon julkisia voimavaroja käytetään päätöksiin, jotka myöhemmin kumotaan? Kuinka usein kumoamisen taustalla on viranomaisen puutteellinen selvitys tai virheellinen lain soveltaminen? Kuinka usein ratkaisu muuttuu vasta siksi, että verovelvollinen joutuu itse osoittamaan viranomaisen käyttämien tietojen puutteellisuuden?
Ilman kattavaa ja vertailukelpoista päätösaineistoa vastaukset jäävät pois. Onko tämä suunniteltukin näin, että Verohallinnon työ ei edes kestä vertailua ja on tarkoitettukin aiheuttamaan eri seurauksia eri tahoille?
Voidaanko Verohallintoa käyttää painostamisen välineenä?
Verohallinnon toimivaltuudet ovat huomattavat. Viranomainen voi laissa säädetyin edellytyksin toimittaa verotarkastuksia, määrätä veroja, tehdä yritysten rekisteriasemaan vaikuttavia päätöksiä ja käyttää laajoja tiedonsaantivaltuuksia. Nämä oikeudet ovat välttämättömiä verojärjestelmän toiminnalle, mutta samalla ne mahdollistavat hyvin voimakkaan puuttumisen yksityishenkilöiden ja yritysten taloudelliseen asemaan.
Tämän vuoksi on perusteltua kysyä, voisiko viranomaisen toimivaltuuksia käyttää myös epäasialliseen painostamiseen. Voitaisiinko yritykselle aiheuttaa huomattavaa hallinnollista ja taloudellista rasitusta esimerkiksi pitkittämällä selvityksiä, tekemällä heikosti perusteltuja ratkaisuja tai kohdistamalla siihen poikkeuksellisen raskasta valvontaa? Entä kuinka tällainen menettely erotettaisiin tavallisesta, lainmukaisesta verovalvonnasta?
Näihin kysymyksiin ei pidä vastata oletuksilla. Esimerkiksi järjestelmällisestä viranomaisen käyttämisestä henkilökohtaisen, poliittisen tai taloudellisen painostamisen välineenä tarvittaisiin konkreettista näyttöä. Ongelma on kuitenkin siinä, että mahdollisen epäasiallisen toiminnan tunnistaminen edellyttäisi juuri sellaista vertailutietoa, jota nykyinen julkisuusjärjestelmä tarjoaa vain olemattomalla tasolla.
Jos yhden yrityksen verotarkastus kestää poikkeuksellisen pitkään, pitäisi voida selvittää, kuinka kauan vastaavat tarkastukset yleensä kestävät. Jos yksi yritys poistetaan rekisteristä historiallisten yritysyhteyksien vuoksi, pitäisi voida tutkia, kuinka samanlaisissa tilanteissa olevia muita yrityksiä on kohdeltu. Jos tiettyihin henkilöihin tai yrityksiin kohdistuu toistuvasti poikkeuksellisia hallinnollisia toimenpiteitä, pitäisi voida arvioida, onko menettelylle objektiivisesti perusteltu syy.
Ilman vertailua mahdollinen poikkeava kohtelu voi jäädä kokonaan havaitsematta. Yksittäinen verovelvollinen näkee vain oman tapauksensa, kun taas viranomaisella on käytettävissään huomattavasti laajempi tietopohja.
Viranomaisen käyttämistä painostamisen välineenä ei voida todistaa pelkällä epäilyllä. Mutta järjestelmä, joka vaikeuttaa tällaisen väärinkäytöksen riippumatonta havaitsemista, ei tarjoa riittävää suojaa vallan väärinkäytön mahdollisuutta vastaan.
Tässä piilee salassapidon vakavin oikeusturvariski. Kyse ei ole ainoastaan siitä, kuinka paljon virheitä viranomainen tekee, vaan myös siitä, kuinka helposti virheet, epäjohdonmukaisuudet ja mahdolliset väärinkäytökset voidaan havaita.
Kansalaisen tulot ovat julkisia, mutta viranomaisen perustelut eivät
Suomalaisessa verotuksen julkisuusjärjestelmässä on erikoinen ristiriita. Yksityishenkilöiden tietyt tuloverotustiedot ovat julkisia, ja niitä voidaan laissa säädetyin edellytyksin luovuttaa myös tiedotusvälineille. Yhteiskunta on siis katsonut, että kansalaisen taloudellista asemaa koskevalla tiedolla voi olla niin suuri julkinen merkitys, että yksityisyyden suojaa voidaan tältä osin rajoittaa.
Samaan aikaan viranomaisen yksittäisessä asiassa käyttämän päätösvallan perustelut eivät ole vastaavalla tavalla järjestelmällisesti julkisesti vertailtavissa. Asetelma on oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta vaikeasti perusteltava. Julkisen vallan käytöllä pitäisi lähtökohtaisesti olla suurempi avoimuusvaatimus kuin yksityisen kansalaisen taloudellisella asemalla.
Kansalainen ei käytä yhteiskunnallista pakkovaltaa. Verohallinto käyttää. Kansalainen ei voi määrätä toista yritystä poistettavaksi viranomaisrekisteristä, mutta Verohallinto voi tehdä tällaisen päätöksen laissa säädetyillä perusteilla. Siksi juuri viranomaisen päätöksenteon pitäisi kestää mahdollisimman perusteellinen ulkopuolinen tarkastelu.
Verovelvollisen yksityisyyden suojaaminen ei edellytä viranomaisen oikeudellisen päättelyn salaamista. Päätöksistä voidaan poistaa henkilötiedot, yritysten tunnistetiedot ja liikesalaisuudet säilyttäen samalla niiden oikeudellisesti olennainen sisältö. Tällainen menettely edellyttää huolellista anonymisointia, mutta se ei ole periaatteellisesti mahdoton.
Yksityisyyden suoja kuuluu kansalaiselle. Julkisen vallan käytön pitäisi puolestaan kestää päivänvalo.
Ratkaisu? Anonymisoidut päätökset toisivat mielivallan julkisen arvioinnin piiriin
Verohallinnon olennaiset ratkaisut pitäisi julkaista järjestelmällisesti anonymisoituina. Päätöksistä poistettaisiin kaikki tiedot, joiden perusteella yksityishenkilö tai yritys voitaisiin tunnistaa, mutta niiden oikeudelliset perustelut, sovelletut lainkohdat ja ratkaisuun vaikuttaneet tosiseikat säilytettäisiin mahdollisimman kattavasti.
Tällainen tietokanta mahdollistaisi aivan uudenlaisen riippumattoman arvioinnin Verohallinnon toiminnasta. Tutkijat voisivat selvittää, sovelletaanko lakia yhdenmukaisesti eri puolilla Suomea. Journalistit voisivat tutkia, esiintyykö päätöksissä toistuvia perusteluvirheitä tai poikkeuksellisia tulkintoja. Yritykset voisivat arvioida omaa oikeudellista asemaansa aikaisempien ratkaisujen perusteella, ja kansalaiset voisivat tarkastella, kuinka johdonmukaisesti viranomainen käyttää sille annettua valtaa.
Avoimuus hyödyttäisi myös Verohallintoa itseään, ellei Verohallinnon tarkoitus ole teettää päällekkäistä työtä työpaikkojen ylläpitämiseksi. Päätösten järjestelmällinen vertailu auttaisi tunnistamaan epäjohdonmukaisuuksia, parantamaan ratkaisujen laatua ja vähentämään tarpeettomia muutoksenhakuja. Viranomainen, jonka päätökset perustuvat huolelliseen selvittämiseen ja johdonmukaiseen lain soveltamiseen, voisi osoittaa tämän avoimella aineistolla sen sijaan, että kansalaisten olisi luotettava pelkästään viranomaisen omaan arvioon toimintansa asianmukaisuudesta.
Päätösten julkaisemisen rinnalla tarvittaisiin myös nykyistä yksityiskohtaisempaa tilastointia. Kuinka suuri osa Verohallinnon ratkaisuista kumotaan tai muutetaan? Kuinka usein asia palautetaan uudelleen käsiteltäväksi? Kuinka monessa tapauksessa alkuperäisessä päätöksessä on todettu puutteellinen selvitys, virheellinen tosiseikka tai väärä lain tulkinta? Kuinka paljon tällaiset käsittelyketjut maksavat valtiolle ja verovelvollisille? Ovatko ne olemassa vain julkisen sektorin lukemattomien työpaikkojen ylläpitämisen takia?
Erityisen tärkeää olisi erottaa toisistaan tilanteet, joissa päätös muuttuu verovelvollisen myöhemmin esittämän uuden selvityksen vuoksi, ja tilanteet, joissa alkuperäisen viranomaismenettelyn todetaan olleen puutteellista. Vain näin voitaisiin muodostaa oikeudenmukainen ja luotettava kuva viranomaistoiminnan laadusta.
Julkisen sektorin tehokkuutta ei voi mitata pelkillä suoritteilla
Suomessa julkisen sektorin tehokkuudesta keskustellaan usein henkilöstömäärien, määrärahojen ja käsiteltyjen asioiden lukumäärän kautta. Huomattavasti vähemmälle huomiolle jää se, kuinka paljon työtä tehdään siksi, ettei asiaa ole ratkaistu asianmukaisesti ensimmäisellä kerralla.
Viranomaisen tekemä päätös on hallinnollinen suorite, mutta se ei vielä kerro päätöksen laadusta. Jos ratkaisu myöhemmin kumotaan ja palautetaan uudelleen käsiteltäväksi, sama asia voi synnyttää useita uusia suoritteita. Hallinnon näkökulmasta työmäärä kasvaa, vaikka yhteiskunnallista lisäarvoa ei välttämättä synny vastaavasti.
Tämä on tärkeä näkökulma maassa, jossa julkiset menot ovat poikkeuksellisen suuret ja julkisen talouden rahoitusasema on pitkään ollut alijäämäinen. Veronmaksajalla on oikeus tietää, kuinka suuri osa hänen rahoittamastaan hallinnollisesta työstä on välttämätöntä ja kuinka paljon syntyy vältettävissä olevista virheistä, päällekkäisestä käsittelystä ja tehottomista toimintatavoista.
Jos viranomaisorganisaation toiminnassa esiintyy toistuvia virheitä, niiden korjaaminen ei saisi jäädä yksittäisten verovelvollisten vastuulle. Viranomaisen pitäisi itse kyetä tunnistamaan ongelmat, korjaamaan toimintatapansa ja osoittamaan, että vastaavat virheet vähenevät.
Ilman avointa päätösaineistoa myös tämän kehityksen arviointi jää suurelta osin viranomaisen oman raportoinnin varaan. Ja mikäli on niin, että julkinen sektori suojaa itse itseään, tämä ei tule muuttumaan millään tasolla.
Oikeusturva ei voi tarkoittaa pelkkää oikeutta valittaa
Suomessa viranomaistoimintaa valvovat hallintotuomioistuimet, ylimmät laillisuusvalvojat ja muut laissa säädetyt valvontaelimet. Oikeusturvajärjestelmässä on siis olemassa riippumattomia valvontakeinoja. Niiden olemassaolo ei kuitenkaan poista sitä ongelmaa, että viranomaispäätöksen vaikutukset voivat toteutua huomattavasti ennen sen lopullista oikeudellista arviointia.
Yritykselle muutaman kuukauden hallinnollinen epävarmuus voi merkitä menetettyjä sopimuksia, asiakkaita ja investointimahdollisuuksia. Pitkittynyt verotarkastus tai rekisteriasemaa koskeva epäselvyys voi vaikeuttaa rahoituksen saamista ja liiketoiminnan suunnittelua, vaikka yrityksen toiminnassa ei lopulta todettaisi olennaisia laiminlyöntejä.
Oikeusturvaa ei siksi voida mitata ainoastaan sillä, onko päätöksestä mahdollista valittaa. Todellinen oikeusturva edellyttää myös sitä, että viranomainen selvittää asian huolellisesti ennen päätöksentekoa, käyttää ajantasaisia tietoja, perustelee ratkaisunsa ymmärrettävästi ja kantaa laissa säädetyn vastuun mahdollisista virheistään.
Perustuslain 21 § turvaa oikeuden hyvään hallintoon ja asian asianmukaiseen käsittelyyn. Perustuslain 118 § puolestaan koskee virkavastuuta. Nämä eivät ole pelkkiä hallinnollisia ihanteita, vaan julkisen vallan käyttöä koskevia oikeudellisia velvoitteita.
Silti yksittäisen verovelvollisen voi olla vaikea osoittaa, kuinka hänen kohtelunsa poikkeaa muista vastaavista tapauksista. Jos vertailukelpoiset ratkaisut eivät ole saatavilla, myös mahdollisen yhdenvertaisuusloukkauksen osoittaminen vaikeutuu.
Oikeusturvan ei pitäisi perustua siihen, että kansalainen joutuu omalla kustannuksellaan selvittämään ja korjaamaan viranomaisen puutteellisesti valmistellun päätöksen.
Mitä Verohallinnon päätösten salassapidolla lopulta suojellaan?
Verotuspäätösten nykyistä laajempi julkisuus ei edellyttäisi kansalaisten yksityisyyden tai yritysten liikesalaisuuksien vaarantamista. Se edellyttäisi poliittista ja hallinnollista tahtoa erottaa toisistaan verovelvollisen suojattavat tiedot ja viranomaisen julkisen vallan käyttöä koskeva oikeudellinen päättely.
Tämä ero on ratkaiseva. Yksityisen taloudellisten tietojen suojaaminen on hyväksyttävä tavoite. Sen sijaan ei ole perusteltua, että sama salassapito estää tarpeettoman laajasti tutkimasta, kuinka johdonmukaisesti ja huolellisesti viranomainen käyttää sille annettua valtaa.
Todellisiin viranomaisasiakirjoihin perustuva esimerkkitapaus osoittaa, kuinka yrityksen asemaan vaikuttava päätös voidaan tehdä tilanteessa, jossa sen perusteina käytettyjen tietojen ajantasaisuus ja oikeudellinen merkitys jäävät myöhemmin uudelleen arvioitaviksi. Kun asia etenee muutoksenhakuun, alkuperäinen päätös voidaan kumota ja palauttaa saman viranomaisorganisaation käsiteltäväksi. Prosessiin kuluu aikaa ja voimavaroja, mutta sen mahdolliset taloudelliset seuraukset jäävät yrityksen kannettaviksi, elleivät erilliset oikeussuojakeinot johda muuhun lopputulokseen.
Kuinka usein vastaavaa tapahtuu? Kuinka monta päätöstä perustuu puutteellisesti tarkistettuihin rekisteritietoihin? Kuinka paljon tarpeettomia käsittelykierroksia syntyy vuosittain? Entä kuinka usein samanlaisessa asemassa olevia yrityksiä kohdellaan eri tavoin ilman hyväksyttävää oikeudellista perustetta?
Näihin kysymyksiin pitäisi olla mahdollista vastata luotettavasti. Nykyinen julkisuusjärjestelmä ei tarjoa siihen riittäviä edellytyksiä.
Suomessa Verohallinnolla on käytettävissään valtava määrä tietoa kansalaisista ja yrityksistä. Kansalaisilla on puolestaan huomattavasti rajallisemmat mahdollisuudet tutkia, kuinka viranomainen käyttää heihin kohdistuvaa päätösvaltaa. Tällainen tiedollinen epätasapaino on ongelmallinen erityisesti silloin, kun kyse on taloudellisesti merkittävästä julkisen vallan käytöstä.
Oikeusvaltiossa lähtökohdan pitäisi olla päinvastainen. Yksityisen ihmisen tietoja suojataan, mutta julkisen vallan käyttö tehdään mahdollisimman avoimeksi ja riippumattomasti arvioitavaksi.
Verohallinnon päätösten anonymisoitu julkaiseminen ja järjestelmällinen vertailu olisi konkreettinen keino vahvistaa oikeusturvaa, yhdenvertaisuutta ja luottamusta viranomaistoimintaan. Samalla se mahdollistaisi ensimmäistä kertaa nykyistä kattavamman tutkimuksen siitä, kuinka paljon hallinnollisia virheitä tehdään, kuinka johdonmukaisesti lakia sovelletaan ja kuinka paljon viranomaisten omien ratkaisujen korjaaminen maksaa yhteiskunnalle.
Jos tehdään äärimmäinen olettama: Verohallinnon päätökset perustuvat huolelliseen selvittämiseen, johdonmukaiseen lain soveltamiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Silloin niiden anonymisoidun julkaisemisen pitäisi vahvistaa kansan asemaa toimia.
Jos päätökset eivät kestäisi julkista vertailua, onko Verohallinnolla todella sivutehtävänä hyökätä tiettyjen tahojen kimppuun?
Lähteet
Lainsäädäntö
Suomen perustuslaki (731/1999), erityisesti 2, 6, 21 ja 118 §.
Hallintolaki (434/2003), erityisesti 6, 31, 34 ja 45 §.
Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta (1346/1999).
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999).
Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa (381/2007).
Autoverolaki (777/2020), erityisesti 46–49 §.
Ennakkoperintälaki (1118/1996), erityisesti 26 §.
Tilastot ja viranomaisaineisto
Tilastokeskus: Julkisten menojen kasvun takana vanhuus ja velanhoito vuonna 2024, julkaistu 18.12.2025.
OECD: Revenue Statistics 2025.
Verohallinto: Verotuksen julkiset tiedot.
Alkuperäisaineisto
Artikkelin esimerkkitapaus perustuu alkuperäisin asiakirjoihin. Asiakirjat ovat olleet artikkelin teon ajan toimituksen hallussa.
