Journalismin muuttuminen aktivismiksi
Mikä on saanut toimijat käyttämään voimakkaita ohjaavia adjektiiveja ja miksi uutisoinniksi kutsuttu näyttää lähinnä propagandan tuottamiselta.
Tässä käsittelemme kotimaan tapahtumia, ilmiöitä sekä henkilöitä hyvällä skaalalla.
Mikä on saanut toimijat käyttämään voimakkaita ohjaavia adjektiiveja ja miksi uutisoinniksi kutsuttu näyttää lähinnä propagandan tuottamiselta.
Monesti julkisen sektorin isona pitämiseen liittyy vain ideologisia syitä. On harkinnan arvoista, miksi valtio määrää ylipäätään mistään sinun rahoistasi.
Saman vallankäytön kaksi muotoa: "Valtio on onnistunut mafia" - Charles Tilly
Omistus vs. vuokra – 20 vuoden totuuden hetki Helsingissä. Ylivoimaisesti suurin menoerä omistusasumisessa on verotus, jota maksat jo verotetusta tulosta ja otat lainaa verojen maksua varten.
Käymme läpi miten viestintäsalaisuuden rikkominen tapahtuu ja miten viestit avataan käytännössä. Salausta ei varsinaisesti murreta, vaan se ohitetaan.
Käsittelemme teoreettisia malleja, milloin Suomella ei olisi enää varaa maksaa virkamiehille palkkoja. Tarkastelemme myös hetkiä, milloin maailmassa on näin todella käynyt aiemmin.
Usein kerrotaan, että Suomi ottaa lisää velkaa. Mutta miten ja mistä Suomi tätä velkaa ottaa ja kuka siitä päättää saako Suomi velkaa ja minkä verran?
Esimerkkejä olisi valtavia määriä, tässä on lyhyesti todettu vain muutamia. Oleellisinta on kaavan havainnointi, miten pelkoa käytetään hallinnan välineenä.
Haluatko muuttaa pois, oletko miettinyt sitä? Muutto pois Suomesta on helppoa. Noudatat listaa sekä määräyksiä tarkasti ja toimit niiden mukaan.
Vertailimme eri maiden verotusta ja julkaisemme loppulaskelman. Tämä on arvio ja muuttuu aina yksilökohtaisesti, joskaan ei paljoa.
Automääräyksen Liitteen 1, kohdan 48 soveltaminen N1- ja N2-luokan ajoneuvoissa. Tämän lausunnon tarkoituksena on toimia kannanottona katsastajille, Traficomille sekä muille hyväksyntämenettelyissä toimiville viranomaisille ja neuvontaa antaville henkilöille.
Taloudellinen itsemääräämisoikeus keskiössä. Miksi on olemassa pieni maa, missä on poikkeuksellisen kyvykäs kansa, joka alituisesti taistelee toinen toisiaan vastaan milloin mistäkin, valtavan julkisen sektorin operoimana. Veronottajia on enemmän kuin veronmaksajia.
Puoluekirjalla, suhteilla jne. Suomessa julkiselle tai kolmannelle sektorille työllistetään usein täysin muin kuin tehokkuuden perustein. Lisäksi tuet sekä tukimuotoiset ostot yksityiselle ja kolmannelle sektorille ovat merkittäviä. Minkä verran rahaa jaetaan ja miksi näin toimitaan?
Suomea mainostetaan yhtenä vähiten korruptoituneena maana maailmassa. Onko tuossa väitteessä oikeastaan takana mitään muuta kuin perinteistä julkisen vallan, valehtelun monopolin turvin, tekemää valehtelua?
Toimituksemme sai tietoonsa, että Mercedes-Benzin maahantuojaa Veho Oy Ab:ta kohtaan on jätetty rikosilmoitus törkeästä veropetoksesta. Saimme poliisilta vahvistuksen, että asiasta on aloitettu esitutkinta.
Traficomin, Liikenne- ja viestintäviraston, työntekijästä on tehty rikosilmoitus ja asia etenee seuraavaksi Poliisin tutkintaan.