Sisällysluettelo
Pariisin rauhansopimus 1947 vahvisti velvoitteen. Kyse oli noin kahdeksan vuoden mittaisesta tuotannollisesta velvoitteesta aikana, jolloin Suomi toipui sodasta, menetti alueita ja joutui jälleenrakentamaan talouttaan lähes tyhjästä.
Sotakorvausten tausta ja sodanjälkeinen tilanne
Sotien jälkeen Suomen talous oli heikentynyt. Teollisuus oli kärsinyt, Karjalan menetykset merkitsivät merkittävää tuotantoalueiden menetystä ja yli 400 000 siirtokarjalaista oli asutettava uudelleen. Valuuttavarannot olivat rajalliset ja tuontia säännösteltiin.
Sotakorvaukset eivät siis kohdistuneet vakaaseen ja kasvavaan talouteen, vaan sodasta toipuvaan yhteiskuntaan. Velvoite oli kiinteä ja kansainvälisoikeudellisesti sitova.
Kuinka suuri summa oli kyseessä?
Nimellissumma, 300 miljoonaa dollaria vuoden 1938 hintatasossa, vastaa 2020-luvun rahassa suuruusluokkaa noin 5–7 miljardia euroa, kun muunnos tehdään kuluttajahintainflaatiolla.
Tämä mittaa ostovoimaa. Se kertoo, kuinka paljon rahaa siirtyi, mutta ei vielä sitä, kuinka suuri osa kansantalouden tuotannosta oli sidottu velvoitteeseen.
Ratkaisevampi mittari on osuus bruttokansantuotteesta. Arvioiden mukaan sotakorvaukset vastasivat kovimpina vuosina noin 3–6 prosenttia Suomen BKT:stä. Tämä tarkoitti, että usean vuoden ajan merkittävä osa koko maan tuotantokyvystä ohjattiin yhteen kohteeseen.
Mitä sama rasite merkitsisi 2020-luvulla?
Suomen BKT on 2020-luvulla noin 300 miljardia euroa vuodessa.
Mittakaava on olennaisesti erilainen kuin pelkkä inflaatiolla muunnettu 5–7 miljardin euron kokonaissumma. Rahamäärä kertoo ostovoimasta, mutta prosenttiosuus kertoo tuotantokyvystä.
Vientivertailu: mittakaava konkretisoituu
Sotakorvaukset maksettiin vientituotteina. Siksi vientivertailu havainnollistaa rasitetta paremmin kuin budjettivertailu.
Suomen tavaravienti on 2020-luvulla noin 70–75 miljardia euroa vuodessa. Kahdeksan vuoden tavaravienti on näin ollen noin 560–600 miljardia euroa.
Jos sotakorvausten kaltainen 100–120 miljardin euron rasite kohdistuisi nykyhetkeen, se vastaisi noin 15–20 prosenttia kahdeksan vuoden tavaraviennistä.
Tämä tarkoittaisi, että nykyisessä taloudessa merkittävä osa teollisesta kapasiteetista sidottaisiin useaksi vuodeksi yhteen velvoitteeseen, jota ei ohjaisi markkinaehtoinen kysyntä.
Pelkkä inflaatiokorjattu 5–7 miljardin euron summa vastaisi vain noin yhtä prosenttia kahdeksan vuoden viennistä. Se ei heijasta sitä, kuinka suuri osa tuotantokapasiteetista oli 1940-luvulla sidottu.
Vertailu nykyisiin ulkomaille suuntautuviin menoihin
2020-luvulla Suomesta siirtyy ulkomaille vuosittain useita miljardeja euroja EU-jäsenmaksuina, kehitysyhteistyönä ja kansainvälisten järjestöjen maksuosuuksina. Yhteenlaskettuna nämä erät ovat noin 3,5–4,5 miljardia euroa vuodessa.
Sotakorvausten kaltainen 15 miljardin euron vuotuinen rasite olisi nykyrahassa moninkertainen tähän kokonaisuuteen verrattuna.
Myös Ukrainan tukipaketit, jotka ovat kertyneet usean vuoden aikana useiden miljardien eurojen tasolle, jäävät selvästi alle sen mittakaavan, jonka 4–5 prosentin BKT-rasite merkitsisi vuosittain.
Sotakorvausten vaikutus teollisuuden kehitykseen
Sotakorvaukset kohdistuivat raskaisiin investointihyödykkeisiin. Tämä pakotti Suomen laajentamaan telakkateollisuutta, konepajateollisuutta ja metallituotantoa nopeasti.
Tuotantoa organisoitiin uudella tavalla. Sarjatuotanto, projektinhallinta ja tekninen suunnittelu kehittyivät. Telakoilla ja tehtaissa työskenneltiin usein kolmessa vuorossa. Kapasiteettia rakennettiin tilanteessa, jossa kotimainen kysyntä ei olisi yksin sitä edellyttänyt.
Seurauksena metalliteollisuuden osuus viennistä kasvoi. Ennen sotia Suomen talous nojasi vahvasti metsäteollisuuteen. Sotakorvausvuosien jälkeen vientirakenne oli monipuolisempi.
On kuitenkin syytä huomioida, että kaikki tutkijat eivät pidä sotakorvauksia Suomen teollistumisen ratkaisevana syynä. Osa arvioi, että teollinen kehitys olisi jatkunut ilman niitäkin. Sotakorvaukset pikemminkin nopeuttivat jo käynnissä ollutta rakennemuutosta.
Lyhyen aikavälin kustannukset ja pitkän aikavälin seuraukset
Lyhyellä aikavälillä sotakorvaukset merkitsivät niukkuutta. Säännöstely jatkui, kulutustavaroita oli vähän ja tuontia rajoitettiin. Velvoite toteutettiin aikana, jolloin Suomi rakensi uudelleen infrastruktuuriaan ja asutti siirtoväestöä.
Pitkällä aikavälillä raskaan teollisuuden kapasiteetti jäi pysyväksi. Se loi pohjan myöhemmälle konepajateollisuuden, telakkateollisuuden ja metalliviennin kasvulle. Sotakorvaukset eivät olleet vapaaehtoinen kehitysohjelma, mutta niiden seurauksena syntynyt osaaminen ja infrastruktuuri jäivät osaksi kansantaloutta.
Kokonaisarvio
Sotakorvaukset olivat samaan aikaan raskas velvoite ja taloudellinen murros. Inflaatiokorjattuna niiden kokonaissumma on nykyrahassa muutamia miljardeja euroja. Kansantalouden mittakaavassa ne olivat kuitenkin usean vuoden ajan useiden prosenttien rasite.
Jos vastaava ponnistus kohdistuisi nykyiseen talouteen, se merkitsisi kymmeniä miljardeja euroja ja noin viidenneksen kahdeksan vuoden tavaraviennistä. Mittakaava ymmärretään vasta, kun sitä tarkastellaan tuotantokyvyn näkökulmasta eikä pelkkänä rahamääränä.
Lähteet
– Moskovan välirauhansopimus 1944
– Pariisin rauhansopimus 1947
– Tilastokeskus: Kansantalouden tilinpito
– Tulli: Ulkomaankauppatilastot
– Valtiovarainministeriö: EU-maksut
– Ulkoministeriö: Kehitysyhteistyömäärärahat
– Kuisma, Markku: Suomen taloushistoria
– Hjerppe, Riitta: Suomen talous 1860–1985
