Sisällysluettelo
Työnantaja voi periä maksun aiheuttaneelta työntekijältä korvauksen, mutta suora pidättäminen palkasta ei ole yksipuolisesti sallittua. Julkisen pysäköinninvalvonnan ja yksityisten pysäköintifirmojen välillä on merkittävä ero: viranomaisvalvonnassa omistaja vastaa pysäköintimaksusta riippumatta kuljettajasta, kun taas yksityisessä pysäköinninvalvonnassa vastuu edellyttää sopimuksen solminutta kuljettajaa. Aiheeseen liittyy oikeudellisia ja yhteiskunnallisia jännitteitä oikeudenmukaisuuden, näyttövelvollisuuden ja sääntelyn kehittämistarpeen osalta.
Pysäköintivirhemaksun luonne ja terminologia
Pysäköintivirhemaksu (arkikielessä usein “pysäköintisakko”) on hallinnollinen seuraamus luvattomasta tai virheellisestä pysäköinnistä. Kyseessä ei ole rikosoikeudellinen sakko, vaan julkisoikeudellinen maksu, jonka määräävät poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja lain nojalla. Pysäköintivirhemaksun suuruus on tyypillisesti vakioitu kunnallisten taksojen mukaisesti (yleensä 20–80 euroa paikkakunnasta ja rikkomuksen laadusta riippuen). Sen perintä voidaan toimeenpanna ilman erillistä tuomiota, ja tulo menee julkishallinnolle. Vaikka kansankielessä puhutaan “parkkisakosta”, lainsäädäntö käyttää termiä pysäköintivirhemaksu, mikä korostaa sen eroa rikosoikeudellisesta rangaistuksesta. Menettely on massaluonteinen ja summaarisesti käsiteltävä hallinnollinen prosessi, jonka tavoitteena on tehokas pysäköintirikkomusten valvonta ilman raskaita oikeusprosesseja.
Haltijavastuun periaate julkisessa pysäköinninvalvonnassa
Suomessa on voimassa niin sanottu haltijavastuu kunnallisessa pysäköinninvalvonnassa. Laki pysäköinninvalvonnasta (727/2011) säätää, että pysäköintivirhemaksu on ensisijaisesti virheen tehneen kuljettajan suoritettava, mutta henkilöautoissa, pakettiautoissa ja muissa moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa maksusta vastaa toissijaisesti myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai pysyvä haltija. Tämä tarkoittaa, että vaikka kuljettaja olisikin pääasiallinen maksuvelvollinen, viranomainen voi kohdistaa maksun perinnän ajoneuvon omistajayhteisöön, mikäli kuljettajaa ei tavoiteta tai tunnisteta heti. Käytännössä jokainen ajoneuvon omistaja tai haltija vastaa ajoneuvonsa pysäköintirikkomuksista ikään kuin ne olisivat hänen omia tekojaan, ellei hän kykene esittämään vastuun vapauttavaa selvitystä.
Haltijavastuu on oikeudellinen ratkaisu, joka on kehitetty helpottamaan pysäköintivalvontaa tilanteissa, joissa varsinaista kuljettajaa ei voida kohtuudella selvittää. Perustuslakivaliokunta on lakia säädettäessä katsonut, että menettelyn toimivuuden ja tehokkuuden kannalta on hyväksyttävää siirtää tietty näyttövelvollisuus ajoneuvon omistajalle tai haltijalle. Tämä poikkeaa rikosoikeudellisesta periaatteesta, jonka mukaan syyllisyys on näytettävä toteen tekijälle: pysäköinninvalvonnassa omistajaa voidaan velvoittaa maksamaan maksu ilman varmuutta siitä, kuka ajoneuvoa pysäköi väärin. Järjestely on katsottu perustuslain mukaiseksi, koska pysäköintivirhemaksu on hallinnollinen seuraamus ja menettely yksinkertaistettu massa-asiain prosessi.
Yrityksen omistaman ajoneuvon vastuu
Kun ajoneuvon omistajana on yritys tai muu oikeushenkilö, samat haltijavastuun periaatteet pätevät. Yritys vastaa rekisteriin merkittynä omistajana tai haltijana pysäköintivirhemaksusta siinä missä yksityishenkilökin. Käytännössä pysäköintimaksuvaatimus lähetetään Traficomin rekisteritietojen perusteella ajoneuvon omistajaksi merkitylle taholle. Mikäli yrityksen ajoneuvo on saanut pysäköintivirhemaksun esimerkiksi työntekijän suorittaman virhepysäköinnin vuoksi, viranomaisen näkökulmasta yritys on maksuvelvollinen. Yrityksen ajoneuvon pysäköintisakosta kuuluu siis ensisijainen vastuu yritykselle omistajana, ellei yritys pysty osoittamaan että jokin poikkeusperuste vapauttaisi sen vastuusta.
On huomattava, että juridisesti vastuu kohdistuu yritykseen oikeushenkilönä, ei automaattisesti kehenkään yksittäiseen henkilöstön jäseneen. Yritys on velvollinen hoitamaan maksun määräajassa, muutoin se voidaan periä ulosottoteitse yritykseltä kuten muutkin julkisoikeudelliset maksut. Yrityksen vastuu ei riipu siitä, oliko pysäköinnin tehnyt kuljettaja yrityksen työntekijä työasioissa vai joku muu: ratkaisevaa on omistaja-asema ajoneuvon rekisterissä virheen tekohetkellä. Tämä korostaa yrityksen tarvetta ohjeistaa ja kontrolloida ajoneuvojensa käyttöä, sillä pysäköintirikkomuksista koituu viime kädessä lasku omistajayritykselle.
Vastuusta vapautumisen edellytykset
Lain mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija vapautuu pysäköintivirhemaksun maksuvastuusta vain, jos hän saattaa todennäköiseksi, että 1) hän itse ei tehnyt pysäköintivirhettä, tai 2) pysäköintivirhemaksun määräämiselle ei ollut lain edellytyksiä kyseisessä tilanteessa. Käytännössä ensimmäinen vaihtoehto tarkoittaa tilannetta, jossa ajoneuvo on ollut omistajan/haltijan luvatta toisen käytössä – esimerkiksi varastettu tai anastettu – taikka muuten ilman hänen suostumustaan kuljetettu. Toinen vapautumisperuste viittaa tilanteisiin, joissa itse pysäköintivirhemaksu on aiheeton (esim. merkki oli virheellisesti asennettu tai pysäköintikielto ei ollut voimassa), eli sakotuspäätös on perusteiltaan lainvastainen.
Kynnys vapautua vastuusta on asetettu melko korkealle. Omistajan on esitettävä riittävä näyttö tai ainakin uskottava selvitys väitteensä tueksi. Pelkkä väite siitä, että “en ollut itse paikalla, ehkä joku muu ajoi”, ei välttämättä vapauta omistajaa vastuusta, ellei väitettä tueta konkreettisella todistelulla. Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi merkittävässä ennakkopäätöksessään KHO 2014:164, että auton omistaja ei vapautunut maksusta, vaikka hän osoitti olleensa toisella paikkakunnalla virheen toteamishetkellä, koska ei pystytty selvittämään, milloin ja kenen toimesta auto oli alun perin pysäköity väärin alueelle. Omistajan viittaama mahdollisuus, että jokin lähipiiriin kuuluva henkilö olisi voinut pysäköidä auton, ei riittänyt näyttämään todennäköiseksi, ettei omistaja itse ollut pysäköintivirheen tekijä. Tapaus korostaa, että omistajan on tarvittaessa yksilöitävä ja osoitettava, kuka muu ajoneuvoa käytti, tai ainakin esitettävä vahvat todisteet omasta estyneisyydestään olla paikalla pysäköintihetkellä, jotta vastuu siirtyisi pois häneltä.
Erityistilanteissa, kuten anastus- tai rikostapauksissa, vapautuminen on itsestäänselvempää: jos ajoneuvo on ilmoitettu varastetuksi ja myöhemmin todetaan sen olleen varkaan pysäköimänä väärässä paikassa, omistaja ei luonnollisestikaan ole vastuussa maksusta. Tällöin olennainen näyttö on esimerkiksi poliisille tehty rikosilmoitus ajoneuvon luvattomasta käytöstä. Lainsäädännössä mainittu “luvattomasti kuljettajan käytössä” viittaa juuri tällaisiin tilanteisiin. Yrityksen osalta tämä voisi tarkoittaa vaikkapa tilannetta, jossa työntekijä on ottanut ajoneuvon käyttöönsä ilman lupaa työajan ulkopuolella ja syyllistynyt pysäköintivirheeseen – jos yritys pystyy näyttämään, että ajoneuvo oli kyseisellä hetkellä sen valvonnan ulkopuolella vastoin ohjeita tai lupaa, yritys voi vedota vastuusta vapautumiseen. Käytännössä kuitenkin useimmat yritysajoneuvojen pysäköintivirheet tapahtuvat normaalin työn tai käyttöoikeuden puitteissa, jolloin “luvattomuuden” kriteeri ei täyty ja yritys jää vastuuseen.
Näyttövelvollisuus ja oikeuskäytännöt
Haltijavastuu kääntää osittain tavanomaisen näyttötaakan: kun pysäköintivirhemaksu on määrätty, sen kohteeksi joutuneen omistajan on aktiivisesti osoitettava syyt, miksi hän ei olisi vastuussa. Korkein hallinto-oikeus on todennut omistajalla olevan käytännössä todistustaakka syyttömyydestään pysäköintivirheasiassa. Viranomaisen ei tarvitse selvittää todellista kuljettajaa, koska lainsäätäjän tarkoitus on ollut välttää kohtuuttoman vaativa selvitystyö massarikkomuksissa. Kunnallisen pysäköinninvalvonnan järjestelmässä oletusarvo on, että rekisteriin merkitty omistaja/haltija on maksuvelvollinen, ellei toisin näytetä. Tämä poikkeuksellinen periaate on oikeuskäytännössä vahvistettu: KHO 2014:164 tapauksessa korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei omistaja A ollut esittänyt riittävää näyttöä vastuusta vapautuakseen, ja pysäköintivirhemaksu pysyi voimassa.
Oikeuskäytäntö antaa viitteitä siitä, millaista näyttöä edellytetään. Esimerkiksi mainitussa tapauksessa pelkkä kulunvalvontatieto omistajan olinpaikasta muualla virhemaksun antohetkellä ei riittänyt, koska pysäköinnin tarkka tapahtuma-aika ei ollut tiedossa. Omistajan on siis kyettävä sulkemaan oma syyllisyytensä pois uskottavasti. Käytännössä vahvinta näyttöä on tilanteen dokumentointi: jos toinen henkilö myöntää pysäköineensä tai objektiivinen todistemateriaali (esim. valvontakameran kuva, matkapuhelimen paikannustieto tms.) tukee omistajan väitettä, voi omistaja vapautua vastuusta. Ilman tällaisia todisteita hallintotuomioistuin yleensä asettaa vastuun omistajalle, koska lain tarkoitus on estää haltijavastuun kiertäminen pelkillä väitteillä.
Työnantajan ja kuljettajan välinen vastuunjako
Vaikka viranomaisten silmissä yritys on maksuvelvollinen omistajana, työntekijän ja työnantajan keskinäisessä suhteessa noudatetaan omia vastuunjakoperiaatteita. Työsuhteessa työntekijällä on lojaliteetti- ja huolellisuusvelvoite, johon kuuluu esimerkiksi liikennesääntöjen ja pysäköintiohjeiden noudattaminen myös työajoneuvoa käyttäessä. Mikäli työntekijä rikkoo näitä velvollisuuksiaan ja aiheuttaa työnantajalle taloudellista vahinkoa (tässä tapauksessa pysäköintivirhemaksun muodossa), työnantajalla voi periaatteessa olla oikeus vaatia korvausta työntekijältä. Suomen lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa työntekijän vahingonkorvausvastuuta: Vahingonkorvauslain 4:1 mukaan työntekijä vastaa työnantajalle aiheuttamastaan vahingosta vain, mikäli hän on tuottamuksellaan (huolimattomuudella tai tahallaan) sen aiheuttanut, ja vastuun kohtuullistamisessa huomioidaan teon laatu ja vahingon suuruus. Pysäköintivirhe on yleensä lievä huolimattomuus, jolloin työntekijän vastuu työnantajaa kohtaan voi olla rajallinen ja harkinnanvarainen.
On tavanomaista, että työnantajat ohjeistavat työntekijöitään suorittamaan mahdolliset pysäköintimaksut itse, jos ne johtuvat työntekijän virheestä työtehtävien aikana. Esimerkiksi jos myyntiedustaja saa kiireessä pysäköintivirhemaksun työautolleen, organisaation käytäntö voi olla, että kuljettaja vastaa maksusta. Tämä voidaan kirjata autopolitiikkaan tai työsääntöihin. Työnantaja ei kuitenkaan saa ilman lain tai sopimuksen tukea suoraan pidättää pysäköintisakon summaa työntekijän palkasta rangaistusluonteisesti. Mahdollinen korvaus peritään yleensä siten, että työntekijä maksaa sen vapaaehtoisesti, tai viime kädessä asia voidaan riitauttaa vahingonkorvauskysymyksenä. Usein työnantajat katsovat pienet pysäköintivirhemaksut liiketoiminnan kuluiksi etenkin, jos ne ovat syntyneet työtehtävien hoidon yhteydessä ilman tahallista piittaamattomuutta. Tämä on myös käytännöllistä työrauhan säilyttämiseksi. Mikäli taas pysäköintirikkomus on ollut törkeä tai toistuva ja aiheuttaa työnantajalle huomattavia kustannuksia, työntekijään voidaan kohdistaa kurinpidollisia toimia (huomautus, varoitus) ja vaatia korvausta työsuhteen ehtojen rikkomisesta.
Lainsäädäntö antaa työnantajalle eräänlaisen regressioikeuden pysäköintivirhemaksuissa: Laki pysäköinninvalvonnasta 19 §:n mukaan ajoneuvon omistajalla tai haltijalla on oikeus periä suorittamansa pysäköintivirhemaksun määrä kuljettajalta, joka virheen teki. Tämä tarkoittaa, että jos yritys maksaa pysäköintivirhemaksun valtion tai kunnan kassaan, sillä on lain suoma oikeus vaatia vastaavaa summaa edelleen siltä henkilöltä, jonka toiminta virheen aiheutti. Kyseessä on velkojanvaihdos: maksuvelka siirtyy yritykselle, ja työntekijä on lopulta taloudellisessa vastuussa summasta yritykselle päin. Käytännössä vaatimus voidaan toteuttaa esimerkiksi siten, että työntekijä suostuu maksun vähentämiseen palkasta tai maksaa summan takaisin työnantajalle erikseen. Mikäli työntekijä kiistää velvollisuutensa, asia voidaan saattaa tarvittaessa oikeudelliseen prosessiin työnantajan vaatimuksesta.
Veroseuraamukset työnantajan maksaessa pysäköintimaksun
Työnantajan ja työntekijän välisen vastuunjaon ongelmallisuutta lisää verotuksellinen näkökulma. Verohallinnon ohjeistuksen mukaan jos työnantaja maksaa työntekijän puolesta pysäköintivirhemaksun, se katsotaan työntekijän veronalaiseksi eduksi aivan kuten palkan osa. Taustalla on ajatus, että työntekijälle henkilökohtaisesti kuuluvan kulun maksaminen hänen puolestaan hyödyttää työntekijää taloudellisesti. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että esimerkiksi työnantajan maksamat liikennesakot tai pysäköintivirhemaksut rinnastuvat palkkaan. Tällöin työnantajan on ilmoitettava maksettu summa palkkana ja toimitettava ennakonpidätys sekä sivukulut normaalisti.
On kuitenkin tärkeää erottaa tilanteet: jos pysäköintivirhemaksu on lain perusteella määrätty suoraan työnantajalle omistajana (kuljettajaa ei yksilöity virhemaksua annettaessa), ja työnantaja maksaa sen, ei voida katsoa työnantajan maksaneen “työntekijän puolesta” tämän henkilökohtaista velkaa. Tällöin kyseessä on työnantajan oma lakisääteinen velvoite, jonka hoitamisesta ei seuraa verotettavaa etua työntekijälle. Verohallinnon tulkinnan mukaan ratkaisevaa onkin, kenelle maksu on osoitettu ja perustuuko sen maksaminen työnantajan lakisääteiseen vastuuseen vai ainoastaan vapaaehtoiseen kustantamiseen. Esimerkiksi ylikuormamaksuissa (joissa vastuu on suoraan ajoneuvon omistajalla) on katsottu, ettei työntekijälle synny veronalaista etua, vaikka työntekijän toiminta aiheutti maksun perusteen. Samoin pysäköintivirhemaksun tapauksessa: jos maksu on määrätty rekisteriomistajayritykselle ja yritys maksaa eikä peri summaa työntekijältä takaisin, tilanne on tulkinnanvarainen. Verottaja kuitenkin ohjeistaa, että jos työntekijä on tunnistettavissa virheen tekijäksi ja maksua ei peritä häneltä, katsotaan työntekijän saaneen verotettavan edun kyseisen maksun verran. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työnantajan tulisi lisätä kyseinen summa asianomaisen työntekijän palkkaan ja pidättää siitä verot, jollei summaa muuten saada työntekijältä perityksi.
Työnantajan kannalta tilanne on kaksijakoinen: yhtäältä laki antaa mahdollisuuden vaatia maksua työntekijältä, toisaalta jos työnantaja päättää vastata kustannuksesta itse ilman korvausta, sitä kohdellaan palkkana kaikkine seuraamuksineen. Tästä syystä useat työnantajat pyrkivätkin perimään maksut tekijöiltä tai ainakin sopimaan ennakolta käytännöistä (esimerkiksi työsopimuksissa tai -ohjeissa) tällaisten tilanteiden varalle. Työntekijälle on myös syytä viestiä, että työnantajan maksama pysäköintisakko voi ilmestyä hänen palkkalaskelmaansa verotettavana luontaisetuna, ellei muuta järjestelyä tehdä. Verotus ohjaa osaltaan käyttäytymistä niin, että pysäköintivirhemaksu ei muodostu piiloyhdeksi palkitsemiskeinoksi tai huolettomaksi “työsuhde-eduksi”.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan erityistilanne
Edellä käsitelty haltijavastuu koskee julkista pysäköinninvalvontaa, eli viranomaisten (kunnan tai poliisin) antamia pysäköintivirhemaksuja. Suomessa toimii kuitenkin myös yksityisiä pysäköinninvalvontayrityksiä, jotka valvovat pysäköintiä yksityisillä alueilla sopimusoikeudellisin perustein. Näiden antamat maksut ovat yksityisoikeudellisia valvontamaksuja, eivät viranomaispäätöksiä. Merkittävä ero on, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ei ole laissa säädettyä haltijavastuuta. Toisin sanoen, yksityinen pysäköintifirma ei voi suoraan vaatia maksua ajoneuvon omistajalta pelkästään omistajuuden perusteella, vaan sen on osoitettava sopimuskumppaniksi se henkilö, joka tosiasiassa pysäköi ajoneuvon kyseiselle alueelle ehtoja rikkoen. Käytännössä yksityinen valvontamaksu perustuu sopimukseen, joka syntyy kuljettajan ja alueen omistajan/valvojan välille silloin, kun kuljettaja pysäköi alueelle tietäen pysäköintiehdot. Tätä on korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksissä 2010-luvulla pidetty pätevänä sopimuksena: KKO linjasi vuonna 2010, että yksityinen pysäköinninvalvonta on sallittua sopimusoikeudellisin perustein, kunhan pysäköintiehdoista ilmoitetaan selkein kyltein alueella. Valvontamaksu rinnastuu tällöin sopimussakkoon, jonka kuljettaja hyväksyy pysäköimällä sääntöjä rikkovasti.
Kun yrityksen ajoneuvo saa yksityisen pysäköintifirman valvontamaksun, tilanne poikkeaa julkisoikeudellisesta pysäköintivirhemaksusta. Koska lakisääteistä haltijavastuuta ei ole, yrityksellä omistajana ei ole automaattista velvollisuutta maksaa yksityistä valvontamaksua ilman näyttöä siitä, että yritys itse toimi sopimuksen osapuolena (käytännössä että joku sen edustaja pysäköi auton). Yksityiset valvontayhtiöt saavat ajoneuvon omistajan tiedot Traficomin rekisteristä tietyin edellytyksin ja usein lähettävät maksuvaatimuksen omistajalle toivoen vapaaehtoista maksua. Omistajayritys voi kuitenkin halutessaan kiistää maksuvelvollisuutensa, jos se itse ei ole pysäköinyt ajoneuvoa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) linjauksen mukaan valvontamaksua perivän yhtiön on lähtökohtaisesti kyettävä osoittamaan, kuka oli ajoneuvon kuljettaja ja siten sopimuskumppani. Pelkkä omistajatieto ei riitä oikeudessa, jos omistaja kiistää olleensa kuljettaja.
Käytännössä yksityisessä tapauksessa yritys voi vastauksessaan pysäköintifirmalle ilmoittaa, ettei se (yritys) ole pysäköinyt ajoneuvoa ja ettei kuljettaja ole tiedossa. Tällöin todistustaakka kääntyy valvontayhtiölle osoittaa, kuka ajoi. Mikäli valvontayhtiö haastaa asian käräjäoikeuteen, omistajalta edellytetään ainakin uskottavaa kiistämistä – esimerkiksi selvitystä siitä, kenellä muulla on ollut pääsy ajoneuvoon tai kuka mahdollisesti on voinut olla kuljettaja. Jos omistajapuoli pystyy synnyttämään edes epäilyksen, ettei juuri se ollut kuljettajana, kanne todennäköisesti hylätään näytön puutteessa. Tämän vuoksi käytännössä valvontayhtiöt harvoin vievät kiistettyjä tapauksia oikeuteen, ellei niillä ole jotakin konkreettista näyttöä kuljettajasta (kuten valvontakamerakuvaa tms.). Omistajayritykselle tilanne luo mahdollisuuden välttää aiheeton maksu – toisaalta jos yritys tietää työntekijän pysäköineen luvattomasti, se voi sisäisesti sopia maksun perimisestä samalta henkilöltä aivan kuten julkisen maksun kohdalla.
Huomionarvoinen erityistapaus on vuokra- tai leasing-ajoneuvojen valvontamaksut. Jos yritys harjoittaa autonvuokrausta ja sen omistama auto saa yksityisen valvontamaksun vuokra-aikana, valvontayhtiö tarvitsee tiedon vuokraajasta periäkseen maksun siltä henkilöltä. Korkein oikeus on vuonna 2023 antanut ratkaisun (KKO 2023:18) tapauksessa, jossa pysäköintiyhtiö vaati vuokraamolta tietoja auton kulloisestakin vuokraajasta voidakseen kohdistaa vaateensa oikealle henkilölle. Tapaus ilmentää yksityisen pysäköinninvalvonnan tietosuojakysymyksiä: omistajayritystä ei voida suoraan pakottaa maksamaan, mutta toisaalta valvontayhtiöillä on intressi saada kuljettajan henkilöllisyys selville. Nykyisin vuokraamot yleensä sopimusehdoissaan sitouttavat vuokralaiset vastaamaan pysäköintivirhemaksuista ja saattavat joko laskuttaa maksun edelleen vuokraajalta tai luovuttaa tämän tiedot perintää varten, kuitenkin tietosuojasäännökset huomioiden.
Rakennekonfliktit ja oikeudenmukaisuusnäkökulma
Yritysajoneuvojen pysäköintisakkojen vastuujärjestelmä heijastelee laajempaa jännitettä tehokkaan hallinnon ja yksilön oikeusturvan välillä. Haltijavastuujärjestelmä on hallinnollisesti tehokas: viranomaisen ei tarvitse selvittää todellista tekijää, vaan maksu saadaan perittyä rekisterinomistajalta massamenettelynä. Tämä on omiaan lisäämään lainkuuliaisuutta ja varmistamaan, ettei pysäköintirikkomuksia jää sanktioimatta vain tekijän tuntemattomuuden vuoksi. Toisaalta periaatteellisella tasolla järjestely poikkeaa oikeusjärjestyksen perusteesiin kuuluvasta henkilökohtaisen syyllisyyden periaatteesta. Onkin esitetty kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta: onko oikein, että esimerkiksi yritys tuomitaan maksamaan sanktio teosta, jonka on tehnyt sen työntekijä omin päin, ehkä jopa vastoin ohjeita? Samoin yksityishenkilöiden kohdalla – KHO 2014:164 ratkaisun jälkeen julkisuudessa pohdittiin, kaatuuko viattoman omistajan kontolle mahdollisesti perheenjäsenen tai muun henkilön väärä pysäköinti ilman mahdollisuutta todistaa syyttömyyttään riittävän varmasti. Nämä ovat kysymyksiä, joissa oikeusturvan ja kollektiivisen vastuun rajapintaa koetellaan.
Toinen rakenteellinen ristiriita on EU-oikeuden ja kansallisen käytännön suhteessa. Vaikka pysäköintivirhemaksut ovat luonteeltaan kansallisia hallinnollisia seuraamuksia, niissä sivutaan esimerkiksi EU:n perusoikeusnormeja (kuten syyttömyysolettamaa ja oikeutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin). Koska pysäköintivirhemaksu ei ole rikos, eurooppalaiset ihmisoikeustuomioistuimen standardit eivät suoranaisesti kiellä haltijavastuuta, mutta perusajatuksena on, että kenelläkään ei pitäisi olla velvollisuutta todistaa omaa syyttömyyttään. Suomen malli on eräänlainen kompromissi: se sallii omistajan asettaamisen vastuuseen lievissä rikkomuksissa, mutta tarjoaa tälle mahdollisuuden vapautua vastuusta näyttämällä viattomuutensa. Vastaavia malleja on muissakin maissa tieliikenteen hallinnollisissa seuraamuksissa (esim. automaattivalvonnassa liikennerikkomuksissa). EU:n tasolla on säädetty direktiivejä rajat ylittävien liikennerikkomusmaksujen tiedonvaihdosta, mutta pysäköintivirhemaksujen osalta vastuu on jätetty kansalliseen harkintaan. Tämä on johtanut erilaisiin ratkaisuihin: joissakin maissa pysäköintirikkomus on yhä rikos sakon uhalla, toisissa (kuten Suomessa) hallinnollinen maksu, ja omistajavastuun laajuus vaihtelee.
Myös median rooli ja julkinen keskustelu ovat vaikuttaneet käsityksiin vastuukysymyksistä. Yksityisen pysäköinninvalvonnan alkuvuosina mediassa esiintyi vahvoja kannanottoja siitä, ettei “yksityisiä parkkisakkoja tarvitse maksaa”, mikä osittain perusti ajatuksensa juuri siihen, että omistajaa ei voida pakottaa maksajaksi ilman sopimussuhdetta. Tämä johti monenlaisiin uskomuksiin ja jopa ohjeisiin välttää maksamista – kunnes KKO:n ratkaisut selvensivät, että valvontamaksut ovat laillisia ja viime kädessä tuomioistuimessa toimeenpantavissa sopimusvastuun perusteella. Tiedotusvälineet eivät aina tehneet selkeää eroa julkisen ja yksityisen pysäköinninvalvonnan välillä, mikä aiheutti hämmennystä: toiset uutiset kertoivat omistajan vastuusta pysäköintisakoissa, toiset korostivat, ettei omistaja joudu maksamaan jos ei itse ajanut – kyse oli eri järjestelmistä, mutta ilman huolellista terminologiaa lukija saattoi sekoittaa nämä. Vastaavasti termien “pysäköintisakko” ja “valvontamaksu” sekoittuminen julkisessa kielenkäytössä on hämärtänyt ymmärrystä vastuukysymyksistä, mihin tämänkin artikkelin alussa viitattu täsmällinen termien erottelu pyrkii tuomaan selkeyttä.
Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta yrityksen ajoneuvon pysäköintisakon vastuu herättää kysymyksiä vastuunkannon perimmäisestä osoitteesta. Onko oikein, että yhteisö maksaa yksilön virheestä? Toisaalta yritys hyötyy toiminnassaan ajoneuvojen käytöstä ja voi katsoa pysäköintimaksut liiketoiminnan riskiksi, aivan kuten esimerkiksi pysäköintimaksujen maksamisen asiakaskäynneillä. Jos työntekijä on rikkonut ohjeita, työnantajalla on keinot puuttua siihen työoikeudellisesti. Juridinen järjestelmä pyrkii tasapainoon: se mahdollistaa kulujen edelleen kohdentamisen tekijälle (regressioikeus), mutta suojaa työntekijää suhteettomalta riskiltä (kohtuullistettu vahingonkorvausvastuu). Samalla se varmistaa, että pysäköintivalvonnan järjestelmä toimii tehokkaasti ja kaupunkitila pysyy sääntöjen mukaisessa käytössä.
Lainsäädännön kehittämisnäkymiä
Nykytilanteessa yksityisen ja julkisen pysäköinninvalvonnan vastuusäännöt eroavat toisistaan huomattavasti, mikä on johtanut vaatimuksiin lainsäädännön selkeyttämiseksi. Alan toimijat ovat tuoneet esiin, että Suomeen tulisi säätää yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva erityislaki, joka mahdollisesti sisältäisi haltijavastuun tai muunlaisen yhteisvastuun mallin myös yksityisillä alueilla. Esimerkkinä on viitattu Ruotsiin, jossa vuodesta 1984 on ollut voimassa laki, jonka mukaan ajoneuvon omistaja ja kuljettaja vastaavat yhteisvastuullisesti yksityisen pysäköinnin valvontamaksuista. Tällainen malli tekisi lopun tilanteista, joissa maksun välttämiseksi riidellään kuljettajan henkilöllisyydestä – omistaja joutuisi aina viime kädessä vastuuseen, ja voisi sitten hakea korvauksia kuljettajalta tarpeen mukaan. Ehdotuksen kannattajat perustelevat, että se vähentäisi oikeudenkäyntejä ja selkeyttäisi pelisääntöjä kaikille osapuolille. Toisaalta kriittiset äänet varoittavat, että yksityisen toimijan haltijavastuu lähentelisi julkisen vallan käyttöä ja saattaisi heikentää kuluttajansuojaa – ovathan yksityiset valvontayhtiöt voittoa tavoittelevia toimijoita, joilla olisi intressi kirjoittaa maksuja mahdollisimman laajasti. Lainsäätäjän tasapainoteltavana onkin kaupallisen pysäköinninvalvonnan tarpeellisuus ja toisaalta kansalaisten oikeusturva ja kohtuullinen kohtelu.
Yritysten kannalta lainsäädännön kehitys voi tuoda muutoksia vastuiden hallintaan. Jos yksityiselle pysäköinninvalvonnalle säädettäisiin haltijavastuu, yritykset joutuisivat nykyistä useammin maksumiehen rooliin myös esimerkiksi alihankkijoiden pihoilla tai kauppakeskuksien parkkialueilla saaduista maksuista. Tämä korostaisi entisestään tarvetta yritysten sisäisille ohjeille ja valvontamekanismeille ajoneuvojen käytössä. Toisaalta yhtenäisemmät pelisäännöt voisivat vähentää epäselvyyksiä: nyt yrityksen on tunnistettava, onko kyse kunnallisesta vai yksityisestä maksusta, ja toimittava sen mukaan – tulevaisuudessa erot saattavat kaventua.
Lopuksi on syytä huomata, että yritysajoneuvojen pysäköintisakkojen vastuu on poikkileikkauskysymys useasta oikeudenalasta. Siihen kytkeytyy hallinto-oikeudellisia sääntöjä (pysäköinninvalvontalaki), vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita (työntekijän vastuu työnantajalle), sopimusoikeutta (yksityisen pysäköinninvalvojan ja kuljettajan välinen suhdanne) sekä verotusoikeutta (työnantajan maksaman edun verokohtelu). Kaikkien näiden osa-alueiden ymmärtäminen on olennaista, jotta yritykset voivat toimia lainmukaisesti ja oikeudenmukaisesti tilanteissa, joissa pysäköintivirhemaksu kolahtaa postiluukusta. Voidaan todeta, että vastuu jakautuu lopulta usealle taholle: yhteiskunnan tasolla yritys kantaa taloudellisen vastuun haltijana, mutta yrityksellä on oikeus kohdentaa vastuu edelleen kuljettajalle, jonka tulee vastata omasta teostaan. Tämä monikerroksinen vastuumalli on vakiintunut osaksi Suomen pysäköintikulttuuria, vaikka siihen liittyvä keskustelu niin lainhuollon, oikeuskäytännön kuin etiikankin saralla jatkuu.
Lähdeluettelo
- Laki pysäköinninvalvonnasta 727/2011 – Finlex (ajantasainen säädösteksti)
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2011/727 - Vahingonkorvauslaki | 412/1974 | Lainsäädäntö - Finlex
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1974/412 - KKO:2023:18 - Korkein oikeus
https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202318.html - KKO 1994:5 työntekijän vahingonkorvausvastuu, rikos | rakennusriidat
https://www.rakennusriidat.fi/kko-19945-tyontekijan-vahingonkorvausvastuu-rikos
-Verohallinto: Työnantajan työntekijän puolesta maksamien sakkojen ja oikeudenkäyntikulujen verotus – vero.fi (Syventävät vero-ohjeet, 17.12.2018)
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/98317/työnantajan-työntekijän-puolesta-maksamien-sakkojen-ja-oikeudenkäyntikulujen-verotus/ - Oikeudenkäyntejä ja tuomareita: 894. KHO 2014:164 – Korkein hallinto-oikeus (ennakkopäätös pysäköintivirhemaksun vastuusta, uutisointi Liikenneoikeus ry 15.11.2014)
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2014/11/894-kho-2014164-vastuu.html - Ajankohtaista - Liikenneoikeus ry
https://www.liikenneoikeus.fi/tiedotepalsta/show.tmpl?id=614&sivu_id=1610&pager_current=2 - Kuka pysäköintivirhemaksun maksaa? - Minilex
https://www.minilex.fi/a/kuka-pysäköintivirhemaksun-maksaa - MTV Uutiset: Tiesitkö? Tässä tilanteessa yksityisen pysäköinninvalvojan antamaa maksua ei tarvitse maksaa – mtvuutiset.fi (4.7.2022)
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tiesitko-tassa-tilanteessa-yksityisen-pysakoinninvalvojan-antamaa-maksua-ei-tarvitse-maksaa-nain-reklamoit-oikein/8463124 - Kuka korvaakaan, kun pelti rytisee? - AKT lehti
https://www.aktlehti.fi/kolumnit/kuka-korvaakaan-kun-pelti-rytisee/ - Kuljettaja.fi: Suomeen halutaan laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta (21.2.2023)
https://www.kuljettaja.fi/fi/artikkeli/suomeen-halutaan-laki-yksityisesta-pysakoinninvalvonnasta - KKV:n linjaus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta – Kilpailu- ja kuluttajavirasto
https://www.kkv.fi/kuluttaja-asiat/autot-ja-pysakointi/pysakointi/
Yle Uutiset: Professori: Yksityiset pysäköinninvalvontamaksut “ilmeisesti” maksettava – yle.fi (2.10.2014)
https://yle.fi/a/3-7506252 - SPATY ry: Tarve yksityiseen pysäköinninvalvontaan kasvaa – näin yksityinen pysäköinninvalvonta eroaa kunnallisesta – STT Info (5.6.2023 tiedote)
https://www.sttinfo.fi/tiedote/69984833/tarve-yksityiseen-pysakoinninvalvontaan-kasvaa-jatkuvasti-nain-yksityinen-pysakoinninvalvonta-eroaa-kunnallisesta-?publisherId=69819833
