Suomen velanoton lopetus, valtavan julkisen sektorin valtava poistaminen

Suomen julkinen talous on ajautunut tilanteeseen, jossa menojen taso on korkea, kasvua ei ole ja velkaantuminen käytännössä “täyttää aukon” vuodesta toiseen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli vuonna 2024 noin 4,4 % bruttokansantuotteesta ja EDP-velka noin 82 % BKT:stä. Tällainen alijäämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että menoja rahoitetaan jatkuvasti myös tulevien vuosien tuloilla.

Tässä artikkelissa käydään läpi kolme asiaa:

1. miten Suomi ottaa velkaa käytännössä ja miksi se on kytkeytynyt menotasoon,
2. miten “hyvä veli” -rakenteet, poliittiset nimitykset ja verkostot voivat vääristää rekrytointia ja hankintoja ilman, että siitä jää kiinni perinteisesrä lahjonnasta,
3. mitä tekoäly, prosessien suoraviivaistaminen ja lainsäädännön karsiminen voisivat realistisesti tehdä julkisen sektorin työmäärälle – ja mitä väitteitä (kuten 60–80 % työpaikkojen leikkaus) kannattaa pitää erillään todellisista mahdollisuuksista.

1) Miten Suomi ottaa velkaa käytännössä – ja miksi se liittyy menotasoon

Valtion velanotto ei ole mystiikkaa. Kun budjetti on alijäämäinen, valtio kattaa puuttuvan rahoituksen lainaamalla markkinoilta: käytännössä liikkeeseen lasketaan valtion velkakirjoja (obligaatioita), joita sijoittajat ostavat. Velanhoidosta ja rahoituksesta vastaa Valtiokonttori, joka julkaisee velanhallinnan katsauksia ja tilannekuvaa.

Kun alijäämä jatkuu, velkaa täytyy ottaa sekä uuden rahan saamiseksi että vanhojen velkojen erääntymisen (uudelleenrahoituksen) hoitamiseksi. Tällöin korkotason nousu muuttuu nopeasti “näkymättömäksi menoksi”: sama palvelutaso vaatii enemmän rahaa vain siksi, että rahan hinta on noussut.

Tilastokeskuksen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli vuonna 2024 merkittävä ja velkasuhde selvästi EU:n 60 % viitearvon yläpuolella. Suomen Pankin (BoF Bulletin) analyysissa velkasuhteen on kuvattu nousseen jyrkästi ja paineiden jatkuvan. 

2) Miten julkisten menojen osuus BKT:stä on kasvanut – ja miksi “osuus” on yhtä tärkeä kuin eurot

Julkiset menot kasvavat kahta kautta:

• euroina (palvelut, palkat, etuudet, investoinnit, korkomenot),
• suhteessa BKT:hen (jos BKT kasvaa hitaasti tai supistuu, sama menotaso näyttää “isommalta”).

Suomessa menojen BKT-suhde on liikkunut pitkällä aikavälillä kriisien mukana: 1990-luvun laman aikana suhde nousi jyrkästi, 2000-luvun alkuvuosina se painui, ja finanssikriisin jälkeen suhde nousi uudelleen osin heikon kasvun vuoksi. EK:n pitkän aikavälin koonti havainnollistaa tätä dynamiikkaa (1975–2020).

Kun talouskasvu sakkaa, järjestelmä tekee kaksi asiaa yhtä aikaa:

1. veropohja kasvaa hitaasti,
2. ikäsidonnaiset menot ja palvelutarpeet jatkavat kasvuaan.

Tulos on rakenteellinen: tasapaino ei korjaannu “pienellä säädöllä”, jos perusmekanismi on jatkuvasti miinuksella.

3) “Rakenteellinen korruptio” Suomessa: mitä se voi tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita

Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa vähäisen koetun korruption kärkeen (esim. Transparency Internationalin CPI). Tämä on tärkeä lähtökohta: Suomessa ei tyypillisesti toimi laajamittainen, avoin lahjontatalous. Tutkimusta on kritisoitu eritoten sen keskittymisestä lähinnä katukorruptioon. Suomessa on harvinaista antaa poliisille 50€ seteli ja sakko jääkin antamatta. Mutta Suomessa on tavanomaista siirrellä miljardien varallisuuksia etupiireille, suosia hankinnoissa sekä kaupoissa sopivia tahoja sekä nimittää vaikkapa puolueen jäseniä mitä mielikuvituksellisimpien nimikkeiden alle nauttimaan 100000€ vuosipalkkaa.

Tämä ilmiö, jonka ihmiset kokevat arjessa “korruptioksi”: järjestelmä voi suosia verkostoja, tuttuutta ja poliittista luottamusta niin, että muodollisesti kaikki näyttää lailliselta, mutta lopputulos ei tunnu oikealta. Tämä ei vaadi ruskeaa kirjekuorta; se vaatii vain oikeanlaisen prosessin.

Suomessa on hyvin laaja rakenteellinen korruptio useissa asioissa, joskus siitä vain vaietaan, joskus sitä nimitetään "maan tavaksi".

Kymmenen konkreettista esimerkkiä mekanismeista, jotka voivat muistuttaa korruptiota toisissa maissa

Alla olevat eivät ole väite siitä, että aina näin tehdään – vaan esimerkkejä käytännöistä ja valvontahavainnoista, joilla lopputulos voi vääristyä.

1. Poliittisten virkanimitysten “harmaa alue”: ylimpien virkojen nimityksissä poliittiset kytkökset ovat toistuva keskustelunaihe, vaikka virat eivät ole muodollisesti poliittisia.
2. Oikeuskanslerin selvityspyynnöt nimityksistä: kun nimityksistä pyydetään lisätietoja pätevyydestä ja menettelystä, se kertoo järjestelmästä, jossa raja ansiovertailun ja politiikan välillä voi hämärtyä.
3. Ansiovertailun heikkous nimitysmuistioissa: oikeuskanslerin ratkaisuissa on käsitelty tilanteita, joissa ansioiden vertailu tai perustelut eivät täytä odotettua tasoa.
4. Sisäiset/ennalta kohdennetut haut (“piilohaku”): muodollisesti avoin haku voidaan rakentaa niin, että kelpoisuusehdot ja painotukset osuvat “valmiiseen” henkilöön. (Kuntasektorilla perustelujen vaatimusta korostetaan nimenomaan siksi, että valinnat pitää pystyä selittämään läpinäkyvästi.)
5. Suorahaku ja headhuntereiden käytön kasvu julkisella puolella: suorahaun lisääntyminen ei itsessään ole väärin, mutta se kaventaa kilpailua ja lisää verkostojen merkitystä, jos avoimuus ei ole poikkeuksellisen vahvaa.
6. Suorahankinnat ja kilpailuttamisen kiertäminen: hankintalaissa kilpailutus on pääsääntö ja suorahankinta poikkeus. Kun poikkeusta käytetään löyhin perustein, lopputulos muistuttaa suosintaa. 
7. Valvontaviranomaisen (KKV) puuttumiset hankintoihin: se, että valvonnassa joudutaan puuttumaan “ennätysmäärään” hankintoja, kertoo laajasta riskipinnasta (ei automaattisesti rikollisuudesta, vaan laadun ja lainmukaisuuden vaihtelusta). 
8. Pitkäkestoiset palveluhankinnat ja toimittajalukko: VTV on tarkastanut tilanteita, joissa sama toimittaja jatkuu pitkään ja markkinaehtoisuus heikkenee – tällöin syntyy riippuvuuksia, joista irtautuminen on vaikeaa ja kallista.
9. “Läänitys”-ajattelu (käytännön kielenkäytössä): puhe “paikkojen jakamisesta” luottamuksen tai puolueen mukaan elää poliittisessa kulttuurissa, vaikka nimitysperusteet ovat perustuslaissa ja laissa ansioihin sidottuja. Julkisessa keskustelussa ilmiötä on kuvattu jopa “poliittiseksi rälssiksi”.
10. Prosessien venyttäminen ja hallinnollinen itseisarvo: kun menettelyjä pilkotaan vaiheisiin, lausuntokierroksiin ja tulkintapolitiikkaan, työmäärä kasvaa riippumatta siitä, paraneeko lopputulos. Tästä syntyy rakenne, jossa byrokratia ruokkii itse itseään – ja ulkopuolisen silmissä se näyttää työllistämiseltä työllistämisen vuoksi.

Ydinväite ei ole “Suomi on lahjontamaa”. Ydinväite on: järjestelmä voi olla laillinen mutta täysin vinoutunut, jos rekrytoinnit, hankinnat ja ohjaus rakentuvat toveruuden, puolueen tai keskinäisen riippuvuuden varaan.

4) Voiko tekoälyllä, tehostamisella ja lakien suoraviivaistamisella poistaa 20–80 % julkisen sektorin työpaikoista?

Tässä kohtaa kannattaa erottaa kolme asiaa:

• työ: paljonko käsittelyä, asiakirjoja ja toistotyötä syntyy,
• tehtävät: mitä valtio/kunnat ylipäänsä tekevät,
• työpaikat: montako ihmistä tarvitaan.

Tekoäly ja digitalisaatio voivat leikata työmäärää rajusti tietyissä työtyypeissä (asiakirjaluonnokset, päätöspohjat, tiedonhaku, massakäsittely, asiakaspalvelun 1. tason kontaktit). Mutta jos lait, palvelulupaukset ja valvontavelvoitteet pidetään samoina, osa säästöstä muuttuu helposti vain “enemmän raportointia nopeammin”.

On helppo heittää lukuja kuten 20, 40, 60 tai 80 prosenttia. Todellisuus on monimutkaisempi.

– 20 % vähennys on realistinen, jos rutiinityö automatisoidaan ja päällekkäiset prosessit poistetaan.
– 40 % vaatii jo lainsäädännön ja palvelulupausten karsimista.
– 60 % tarkoittaisi merkittävää julkisten tehtävien lopettamista tai siirtämistä markkinoille.
– 80 % ei ole tehostamista vaan valtiomallin täydellinen uudelleenrakennus.

Alla realistiset skenaariot – ei poliittisena ohjelmana, vaan vaikutuslogiikkana.

Skenaario A: -20 % (todennäköisin “ensimmäinen aalto”)

Tämä syntyy, jos tehdään kolme asiaa yhtä aikaa:

1. automatisoidaan rutiinipäätöksiä (etuudet, lupa-asioiden peruspolut),
2. otetaan laajasti käyttöön asiakirja-avusteinen tekoäly (luonnokset, tarkistus, sisäinen neuvonta),
3. lopetetaan päällekkäiset rekisterit ja tietojen uudelleenpyytäminen.

Tulos: vähemmän käsipareja samoihin prosesseihin, mutta palvelutaso säilyy. Tämä on “tehokkuus ilman ideologiaa”.

Skenaario B: -40 % (mahdollinen vain, jos palvelumalli muuttuu)

Tämä edellyttää jo oikeita politiittisia päätöksiä:

• karsitaan palvelulupauksia tai yhdistetään etuuksia,
• poistetaan osa lausuntopakosta ja hallinnollisista väliportaista,
• siirrytään riskiperusteiseen valvontaan (valvotaan intensiivisesti vain korkean riskin tapaukset).

Tässä kohtaa säästö syntyy ennen kaikkea lainsäädännön yksinkertaistamisesta, ei pelkästä tekoälystä.

Skenaario C: -60 % (epätodennäköinen ilman rajuja leikkauksia tehtäviin)

-60 % työpaikoista tarkoittaisi käytännössä, että valtio ja kunnat lakkaavat tekemästä suurta osaa nykyisistä tehtävistään tai ulkoistavat ne täysin markkinalle samalla kun sääntely puretaan. Pelkkä “AI tehostaa” ei riitä, koska suuri osa julkisesta työstä on ihmiskontaktia, hoivaa, opetusta, turvallisuutta ja kenttätyötä.

Jos joku väittää tämän onnistuvan “vain digitalisaatiolla”, hän puhuu todennäköisesti toimistotyön osuudesta, ei koko julkisesta sektorista.

Skenaario D: -80 % (käytännössä järjestelmän uudelleenrakennus)

Tämä ei ole tehostamista vaan valtiomallin vaihto: palveluvalikoima, sosiaaliturva, valvonta ja julkinen tuotanto määritellään uusiksi. Se voi olla jonkun poliittinen tavoite, mutta se ei ole “prosessien suoraviivaistamista” – se on perustusluokkaa lähestyvä rakennemuutos.

5) Missä tehostamisen “iso raha” oikeasti on

Jos tavoitteena on aidosti pienempi verorasitus ja vähemmän velkaa, leikkauslista ei ala “excelistä” vaan rakenteesta:

1. Normipurku: poistetaan pakollisia vaiheita ja päällekkäistä ohjausta (tämä vähentää työmäärää suoraan).
2. Yhden luukun periaate: sama tieto annetaan kerran, viranomaiset hakevat sen itse (tämä on hallinnollista itsekunnioitusta).
3. Riskiperusteisuus: 100 % tarkastuslogiikka tuottaa 100 % kustannukset.
4. Hankintojen kilpailullisuus: suorahankinta ei saa olla “mukavuusominaisuus”.
5. Nimitysten läpinäkyvyys: ansiovertailu ja perustelut auki, poikkeamat näkyviksi ja jälkikäteen arvioitaviksi.

Kun nämä tehdään, tekoäly on vipu: se tekee uuden mallin halvemmaksi ylläpitää.

6) Lopuksi: mitä tämä tarkoittaa kansalaiselle

On helppo sanoa, että “ihmisten ei pitäisi rahoittaa omista rahoistaan julkisen sektorin palkkoja”. Mutta tosiasiassa ihmiset rahoittavat kahta asiaa:

1. palveluja ja etuuksia, joita he itsekin käyttävät elämänsä aikana,
2. järjestelmää, joka pyörittää näitä palveluja.

Kysymys kuuluu: kuinka suuri osa rahoista menee itse palveluun ja kuinka suuri osa menee järjestelmään, joka tuottaa paperia, viiveitä ja riippuvuuksia?

Jos Suomi haluaa katkaista velkakierteen, se ei onnistu pelkällä “säästetään vähän”. Tarvitaan läpinäkyvyyttä nimityksiin ja hankintoihin, normien karsimista, ja prosessien yksinkertaistamista niin, että työmäärä oikeasti vähenee – eikä vain siirry uuteen raporttiin.

Miten paljon saisit enemmän käteen rahaa?

Tässä tiivistetysti arvio siitä, miten julkisen sektorin pieneneminen 20 %, 40 %, 60 % tai 80 % vaikuttaisi keskimääräisen suomalaisen palkansaajan “käteen jäävään rahaan” verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen kautta – hyvin yksinkertaistettuna ja havainnollistavasti.

Huom: Tässä laskelmassa ei oteta kantaa politiikan tai lainsäädännön kannalta realistisuuteen, vaan esitetään yksinkertainen talouslaskelma siitä, mitä tapahtuu teoriassa jos julkinen sektori ja sen menot pienenevät ja verotus kevenee vastaavasti.

• Keskimääräinen bruttokuukausipalkka Suomessa 2025: ~3 500 € / kk (noin 42 000 € / v).
• Keskimääräinen harmaa brutto → nettoon: noin 2 300 – 2 500 € / kk verojen ja maksujen jälkeen.

Oletetaan viitteellisesti, että julkisen sektorin pienentäminen johtaa prosentuaaliseen veronalennukseen, joka siirtyy suoraan palkansaajan “käteen”.

Arvioitu vaikutus palkansaajan käteen jääviin tuloihin

1) 20 % julkisen sektorin pienennys

• Julkiset menot vähenisivät 20 %, ja vastaavasti verotusta kevennettäisiin ~20 % suhteellisesti.
• Jos verot putoavat ~20 % keskimääräisestä veroprosentista (~30 % → ~24 %), palkansaajan nettotulot kasvaisivat luokkaa:
  • Kuukaudessa: ~2 300 € → ~2 500 € (+ ~200 €)
  • Vuodessa: ~27 600 € → ~30 000 € (+ ~2 400 €)

2) 40 % julkisen sektorin pienennys

• Veroprosentti putoaisi selvästi enemmän, esim. ~30 % → ~18 %.
• Nettotulot kasvaisivat merkittävästi:
  • Kuukaudessa: ~2 300 € → ~2 800 € (+ ~500 €)
  • Vuodessa: ~27 600 € → ~33 600 € (+ ~6 000 €)

3) 60 % julkisen sektorin pienennys

• Jos veroprosentti olisi vaikkapa ~30 % → ~12 %, vaikutus on iso:
  • Kuukaudessa: ~2 300 € → ~3 000 € (+ ~700 €)
  • Vuodessa: ~27 600 € → ~36 000 € (+ ~8 400 €)

4) 80 % julkisen sektorin pienennys

• Tämä tarkoittaisi hyvin suurta verokevennystä, esim. ~30 % → ~6 % (käytännössä matalin taso):
  • Kuukaudessa: ~2 300 € → ~3 300 € (+ ~1 000 €)
  • Vuodessa: ~27 600 € → ~39 600 € (+ ~12 000 €)

Suomi on pitkälti rakenteellisesti korruptoitunut sekä julkiselta taloudeltaan täysin vinoutunut valtio. Tämä on toiminnan sekä julkisen talouden lukujen valossa pitkälti kiistatonta, eikä oikeastaan jätä enää edes varaa mielipiteille.

Lähteet

Tilastokeskus – Julkisyhteisöjen rahoitusasema ja EDP-velka
https://stat.fi/til/jali
https://stat.fi/til/velk

Suomen Pankki (BoF Bulletin) – Julkisen talouden analyysit ja velkakehitys
https://www.bofbulletin.fi
https://www.suomenpankki.fi/fi/talous-ja-politiikka/talousanalyysit/

Valtiokonttori – Valtion velanhallinta ja rahoitus
https://www.valtiokonttori.fi/tehtavat/rahoitus-ja-valtionvelka/
https://www.valtiokonttori.fi/tietoa-valtiosta/valtiontalous/valtionvelka/

Euroopan keskuspankki (EKP) – Julkisten menojen ja velan pitkän aikavälin kehitys
https://www.ecb.europa.eu/pub/economic-research/html/index.en.html
https://www.ecb.europa.eu/pub/economic-bulletin/html/index.en.html

Transparency International – Corruption Perceptions Index
https://www.transparency.org/en/cpi
https://www.transparency.org/en/countries/finland

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) – Julkiset hankinnat ja pitkäkestoiset sopimukset
https://www.vtv.fi/julkaisut/
https://www.vtv.fi/teemat/julkiset-hankinnat/

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) – Julkisten hankintojen valvonta
https://www.kkv.fi/hankinnat/
https://www.kkv.fi/julkiset-hankinnat/valvonta/

Finlex – Oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisut
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/oikeuskansleri/
https://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/apulaisoikeuskansleri/

Yle – Poliittiset virkanimitykset ja julkinen keskustelu
https://yle.fi/uutiset
https://yle.fi/aihe/virkanimitykset