Miksi vankilat ovat täynnä miehiä?

Maailman vankilat ovat ylivoimaisesti miesten täyttämiä. YK:n huumausaine- ja rikostoimiston (UNODC) arvion mukaan noin 11,5–12 miljoonasta vangista maailmassa noin 93 prosenttia on miehiä ja vain noin 7 prosenttia naisia. Samalla naisten määrä on kasvanut suhteellisesti nopeammin kuin miesten, mutta kokonaiskuva on silti hyvin yksipuolinen.

Tässä artikkelissa käydään tilastoja, sukupuolieroja tuomioiden pituuksissa ja rikostyypeissä, ja sen jälkeen tarkastellaan nimenomaisesti biologisia tekijöitä: mitä tiede sanoo miesten ja naisten välisistä eroista aggressiossa, riskinotossa ja mielenterveyden häiriöissä, ja miten nämä heijastuvat rikollisuuteen.

1. Kymmenen maan tilastokuva: miehiä selvästi enemmän kaikkialla

Tilastot vaihtelevat maittain, mutta peruskuvio on hätkähdyttävän samanlainen: naiset muodostavat vankipopulaatiosta lähes kaikkialla vain muutaman prosentin, tyypillisesti 3–9 %.

Suomi. Rikosseuraamuslaitoksen tilastollisen vuosikirjan mukaan Suomessa oli vuonna 2023 keskimäärin 3 143 vankia, joista naisia 8,1 %.

Iso-Britannia (Englanti ja Wales). Tuoreessa tilastossa todetaan, että 96 % vangeista on miehiä ja 4 % naisia.

Maailmanlaajuisesti UNODC arvioi, että naisten osuus vangeista oli noin 7,2 % vuonna 2019.

ICPR:n (Institute for Criminal Policy Research) ja World Prison Brief -tietokannan mukaan esimerkiksi:

• Ruotsi, Norja, Saksa, Ranska, Japani: naisten osuus vangeista liikkuu tyypillisesti noin 4–7 % välillä.
• Yhdysvallat: naisia on vankiloissa ja selleissä (mukaan lukien vankilat, arestit ym.) paljon määrällisesti, mutta osuus on silti pieni – koko vankipopulaatiosta noin 7–10 %.
• Brasilia ja Venäjä: molemmissa on suuret absoluuttiset naisvankimäärät (Brasiliassa yli 50 000, Venäjällä lähes 40 000), mutta osuus kaikista vangeista pysyy noin 6–8 %:ssa.

Yhteinen nimittäjä on selvä: sukupuoliero ei ole marginaalinen, vaan lähes joka paikassa moninkertainen. Vankila on institutionaalisesti ja tilastollisesti miesten maailma.

2. Tuomioiden pituudet ja rikostyypit: miehille useammin pidempi ja raskaampi

Pelkkä vankien lukumäärä ei kerro kaikkea. Tärkeää on myös se, mistä rikoksista ja kuinka pitkäksi aikaa ihmiset vangitaan.

2.1 Tuomioiden pituudet

Tutkimuksissa on toistuvasti havaittu kaksi ilmiötä:

1. Miehet tekevät keskimäärin vakavampia ja väkivaltaisempia rikoksia kuin naiset.
2. Samasta rikoksesta tuomittuna miehet saavat keskimäärin pidemmät ja useammin ehdottomat vankeusrangaistukset.

Esimerkkejä:

• Englanti ja Wales: Vuonna 2023 naisten keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus oli 12,2 kuukautta, miesten 21,8 kuukautta.
• Yhdysvallat (liittovaltiotaso): Yhdysvaltain rangaistuskomission (US Sentencing Commission) mukaan naiset ovat selvästi miehiä epätodennäköisemmin saamassa vankeusrangaistusta ja heidän saamansa tuomiot ovat keskimäärin lyhyempiä, vaikka huomioidaan rikostyyppi ja rikoshistoria.

Useat tilastolliset analyysit viittaavat noin 20–60 %:n keskimääräiseen “naisedun” suuruiseen eroon rangaistusmittauksessa miesten tappioksi, kun kontrolloidaan rikoksen luonne ja tausta.

Suomesta on saatavilla erittelyjä suoritetun vankeusajan pituudesta sukupuolen mukaan, ja ne osoittavat, että naiset ovat yliedustettuina lyhyissä tuomioissa, kun taas miehet hallitsevat pitkiä (usean vuoden) rangaistuksia.

2.2 Rikoslaadut

Sukupuoliero näkyy myös siinä, mistä rikoksista ylipäätään tuomitaan vankeuteen:

• Miehet ovat useimmissa maissa voimakkaasti yliedustettuina
  • henkirikoksissa
  • pahoinpitelyissä ja muussa väkivaltarikollisuudessa
  • ryöstöissä
  • vakavissa huumausainerikoksissa
  • aseellisessa rikollisuudessa.
• Naiset ovat useammin vangittuna
  • omaisuusrikoksista (varkaudet, petokset)
  • lievemmistä huumerikoksista
  • ns. “selviytymisrikoksista” (esimerkiksi pientä varkautta, velka- ja köyhyyteen liittyvää rikollisuutta).

Globalisti tarkasteltuna naisten vankeutta selittävät usein köyhyys, velka, väkivaltaiset parisuhteet ja sukupuolittuneet lait (esimerkiksi abortin kriminalisointi tietyissä maissa), kun taas miesten vankeutta selittävät useammin väkivaltarikokset ja järjestäytynyt rikollisuus.

3. Biologiset erot: mitä tiede sanoo miesten ja naisten rikosalttiudesta?

Tilastollinen ero on niin suuri ja niin universaali, että sitä on vaikea selittää pelkästään kasvatuksella, kulttuurilla tai poliisikäytännöillä. Nykyinen tutkimus ei kiistä sosiaalisten tekijöiden merkitystä, mutta viittaa vahvasti siihen, että biologisilla eroilla on keskeinen rooli.

3.1 Aggressio

Meta-analyysit todistavat varsin johdonmukaisesti, että miehet ovat naisia aggressiivisempia erityisesti suorassa, fyysisessä aggressiossa:

• Useissa kulttuureissa miehet käyttävät enemmän fyysistä väkivaltaa kuin naiset, vaikka erot sanallisessa aggressiossa ovat pienempiä.
• Erot näkyvät jo nuoruusiässä ja huipentuvat murrosiän jälkeen, jolloin testosteronitasot ovat miehillä korkeimmillaan.

Aivojen kuvantamistutkimukset ovat havainneet sukupuolieroja niillä aivoalueilla, jotka liittyvät aggression säätelyyn, impulssikontrolliin ja palkkiojärjestelmään.

3.2 Riskinotto ja impulsiivisuus

Riskikäyttäytyminen ja impulsiivisuus ovat rikollisuudelle keskeisiä taustatekijöitä. Useat meta-analyysit ja katsaukset osoittavat, että:

• miehet ovat keskimäärin valmiimpia ottamaan taloudellisia, fyysisiä ja sosiaalisia riskejä kuin naiset
• naiset arvioivat riskien haittoja suuremmiksi ja suhtautuvat tappioihin herkemmin, mikä tekee heistä varovaisempia.

Tämä näkyy arjessa siinä, että miehet ovat yliedustettuina sekä rikollisessa että muuten vaarallisessa käyttäytymisessä (esim. liikenneonnettomuudet, päihdekokeilut, uhkapeli).

3.3 Hormonaaliset tekijät

Testosteroni ei tee ihmisestä rikollista, mutta sillä on tutkitusti yhteyksiä aggressiiviseen ja impulsiiviseen käyttäytymiseen:

• Laaja meta-analyysi osoittaa, että endogeenisen testosteronin ja aggression välinen yhteys ihmisillä on pieni mutta systemaattinen, ja että yhteys korostuu tietyissä alaryhmissä (esim. väkivaltaiset rikoksentekijät).
• Uudemmissa tutkimuksissa tarkastellaan myös testosteronin ja kortisolin (stressihormoni) suhdetta: korkea testosteroni yhdistettynä matalaan kortisoliin näyttää liittyvän impulsiiviseen, kovaan käyttäytymiseen.

Koska miehillä on keskimäärin moninkertaisesti enemmän testosteronia kuin naisilla, on biologisesti uskottavaa, että hormonaaliset tekijät nostavat keskimääräistä kynnystä käyttää fyysistä väkivaltaa ja ottaa rikosoikeudellisia riskejä.

3.4 Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja muut häiriöt

Rikollisuus ei samaistu mielenterveyden häiriöihin, mutta tietyt häiriöt – erityisesti antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (ASPD) – ovat vahvasti yliedustettuina vankiloissa.

• Yleissä väestössä ASPD:n esiintyvyys on arviolta noin 3–6 % miehillä ja 0,5–2 % naisilla; miehillä siis noin kolminkertainen.
• Vankiloissa ASPD on poikkeuksellisen yleinen: arviolta noin 47–55 % miesvangeista ja noin 31 % naisvangeista täyttää diagnoosikriteerit.

Kyse on häiriöstä, johon liittyy:

• empatian ja syyllisyyden vähäisyys
• impulsiivisuus
• taipumus rikkomaan sääntöjä ja muiden oikeuksia.

Kun häiriö itsessään on yleisempi miehillä, on loogista, että miesten rikosalttius ja erityisesti vakavan rikollisuuden taipumus on keskimäärin suurempi.

4. Biologia ei toimi tyhjiössä: vuorovaikutus ympäristön kanssa

On tärkeää korostaa kahta asiaa yhtä aikaa:

1. Sukupuolierot ovat keskimääräisiä.
   Suurin osa miehistä ei koskaan syyllisty rikokseen, eikä suurin osa naisista ole “biologisesti suojattuja” rikollisuudelta. Puhumme tilastollisista eroista jakaumien tasolla, emme yksilöistä.
2. Biologia ja ympäristö kytkeytyvät toisiinsa.
   Sama biologinen alttius (esim. korkea riskinotto) voi johtaa urheilumenestykseen, yrittäjyyteen tai rikollisuuteen riippuen:
   • lapsuuden kasvuoloista
   • koulutuksesta
   • päihteiden saatavuudesta
   • rikollisista verkostoista
   • lainkäyttöjärjestelmän reagointitavasta.

Tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että koska miehillä on keskimäärin enemmän väkivaltaista aggressiota, riskinottoa ja antisosiaalisia piirteitä, he ovat useammin juuri siinä riskiryhmässä, joka ajautuu vakavaan rikollisuuteen – ja sitä kautta pidempiin vankeustuomioihin.

Tämä auttaa selittämään, miksi sukupuoliero vankimäärissä on:

• suuri
• sitkeä
• toistuva eri maissa, kulttuureissa ja rikosoikeusjärjestelmissä.

5. Miksi naisia on niin vähän vankiloissa – ja miksi se ei muutu nopeasti?

Yhdistämällä tilastot ja biologinen tutkimus voidaan tiivistää:

1. Miehet tekevät useammin vakavia, fyysisesti väkivaltaisia rikoksia.
   Tämä kytkeytyy sekä aggressio- ja riskinottoeroihin että antisosiaalisten piirteiden yleisyyteen.
2. Miehet saavat useammin ja pidempiä ehdottomia vankeusrangaistuksia.
   Osa tästä johtuu rikosten vakavuudesta, osa mahdollisista järjestelmän sisäisistä eroista (esim. naiset nähdään useammin “hoidettavina” ja miehet “rangaistavina”).
3. Naisten rikokset ovat keskimäärin lievempiä ja liittyvät usein selviytymiseen, köyhyyteen ja ihmissuhdeväkivaltaan.
   Tällöin rangaistus on lyhyempi tai vaihtoehtoinen (ehdollinen, valvonta, hoito).
4. Biologiset erot eivät ole ainoa selittäjä, mutta ne asettavat “perusjakautuman”, johon yhteiskunnalliset tekijät piirtyvät päälle.
   Kun keskimääräinen biologinen alttius rikollisuuteen on miehillä suurempi, pienetkin erot kasvatuksessa, päihdeympäristössä ja laintäytäntöönpanossa näkyvät voimakkaasti tilastoissa.

6. Johtopäätös

Valtava ero mies- ja naisvankien määrässä ei ole sattumaa eikä pelkkä kulttuurinen konstruktio. Kansainväliset tilastot osoittavat eron olevan:

• universaali (näkyy kaikilla mantereilla)
• hyvin suuri (tyypillisesti 90–97 % vangeista miehiä)
• sitkeä (säilynyt vuosikymmeniä, vaikka naisten osuus on hitaasti kasvanut).

Biologinen tutkimus antaa tälle erolle uskottavan selityspohjan: miesten keskimäärin suurempi fyysinen aggressio, riskinotto ja antisosiaalisten piirteiden esiintyvyys lisäävät rikosalttiutta, erityisesti vakavan ja väkivaltaisen rikollisuuden saralla. Samaan aikaan rikosoikeusjärjestelmät eri maissa tuomitsevat miehet useammin ja pidemmäksi ajaksi vankilaan.

Tämä ei tee kenestäkään “luonnostaan rikollista”, mutta se auttaa ymmärtämään, miksi vankilan ovista astuu sisään ja ulos ennen kaikkea miehiä – lähes kaikkialla maailmassa.