Kun vastuu ei löydä kohdettaan – liikennevirhemaksujen kohdentaminen yritysautoista ilman käyttövastaavaa

Sisällysluettelo

Mikä on liikennevirhemaksu ja miten se määräytyy?

Liikennevirhemaksu on hallinnollinen seuraamus, joka otettiin käyttöön kesällä 2020 korvaamaan rikesakko. Se määrätään esimerkiksi ylinopeudesta, punaisia päin ajamisesta tai muista automaattivalvonnassa havaituista liikennerikkomuksista. Maksu on kiinteä ja rikkomuskohtainen, eikä sen määrä riipu maksajan tuloista kuten päiväsakkojen kohdalla. Tyypillinen liikennevirhemaksu on 20–200 euroa.

Liikennevirhemaksun määrää poliisi, Tulli tai Rajavartiolaitos. Maksu tulee maksettavaksi 30 päivän kuluessa. Toistuvat maksut voivat johtaa ajokieltoon, vaikka yksittäinen maksu ei yleensä vaikuta ajo-oikeuteen.

Ero liikennevirhemaksun, rikesakon ja päiväsakon välillä

Liikennevirhemaksu: hallinnollinen seuraamus, kiinteä euromäärä, ei rikosrekisterimerkintää.
Rikesakko (ennen 2020): käytännössä vastaava hallinnollinen sanktio, jonka liikennevirhemaksu korvasi.
Sakko / päiväsakko: rikosoikeudellinen seuraamus, jonka suuruus riippuu tuloista. Sakko määrätään rikoksista, liikennevirhemaksu taas lievemmistä rikkomuksista.

Kenelle liikennevirhe maksuu kuuluu? Voiko ja saako yritysjohtaja selvittää kuka on ajanut yrityksen autolla ja missä?

Liikennevirhemaksut koenumerotunnuksilla

Koeajoissa käytettävät koenumerotunnukset (ns. koenumerot) eivät vapauta ajoneuvoa liikennesäännöistä. Jos auto esimerkiksi ylinopeudella kuvataan kameravalvonnassa, määrätään liikennevirhemaksu aivan samalla tavalla kuin rekisteröidyllä ajoneuvolla.

Jos koenumerotunnusten käyttöön liittyy väärinkäytöksiä (esimerkiksi tunnusten käyttö muuhun kuin sallittuun tarkoitukseen), voidaan seuraamuksena olla myös rikosoikeudellinen sakko tai jopa ajoneuvon liikennekäytöstä poistaminen.

Siirtokilpien käyttö ja liikennevirhemaksut

Siirtokilvet, eli ns. tarrakilvet, ovat väliaikaisia rekisteritunnuksia, joita käytetään mm. ajoneuvon maahantuonnin, katsastuksen tai siirron yhteydessä. Ne eivät myöskään anna mitään vapautusta liikennesäännöistä.

Jos siirtokilvillä varustetulla autolla syyllistytään rikkomukseen – esimerkiksi automaattivalvonta havaitsee ylinopeuden – kohdistuu liikennevirhemaksu ajoneuvon haltijalle, omistajalle tai rekisteriin merkitylle käyttövastaavalle. Jos tällainen tieto puuttuu, vastuu voi jälleen siirtyä yrityksen toimitusjohtajalle.

Yritysten vastuu – toimitusjohtaja, hallitus vai prokuristi?

Yritysten ajoneuvoihin liittyvät liikennevirhemaksut paljastavat vakavan oikeusturvaongelman: jos käyttövastaavaa ei ole merkitty rekisteriin, vastuu lankeaa muodollisesti toimitusjohtajalle. Tämä voi johtaa siihen, että henkilö, joka ei ole ollut rikkomuksen tekijä eikä edes tiennyt auton käytöstä, joutuu maksamaan seuraamuksen.

Oikeuskanslerin ratkaisu (OKV/1737/10/2020) toi esiin ongelman: järjestelmässä ei kaikilta osin toteudu perustuslain mukainen vaatimus henkilökohtaisesta vastuusta.

Kysymys kuuluu: voiko myös muu vastuuhenkilö joutua vastuuseen?

Prokuristit ja hallituksen jäsenet eivät tällä hetkellä ole suoraan liikennevirhemaksusta vastuussa, koska heidän tietonsa eivät näy ajoneuvorekisterissä.
Hallituksen puheenjohtaja voi joutua vastuuseen vain, jos hänet on merkitty rekisteriin vastaavaksi henkilöksi.
Eri yhtiömuodot (osakeyhtiö, toiminimi, kommandiittiyhtiö) eivät tällä hetkellä muodollisesti muuta tilannetta: ratkaisevaa on, kuka on rekisteriin merkitty vastuuhenkilö.

Kotimaiset ja ulkomaiset yritysjohtajat – eroa ei tehdä

Suomalaisia ja ulkomaalaisia yritysjohtajia kohdellaan liikennevirhemaksujen osalta samalla tavoin. Jos ulkomaalainen toimitusjohtaja on merkitty suomalaisen yrityksen vastuuhenkilöksi, hän on samalla tavalla maksuvelvollinen. Tämä voi olla erityisen ongelmallista monikansallisissa konserneissa, joissa toimitusjohtaja toimii muodollisesti useassa maassa, mutta ei hallitse yksittäisten ajoneuvojen käyttöä.

Pörssiyhtiöt ja vastuun kohdentaminen

Pörssiyhtiön kohdalla tilanne muuttuu vielä mutkikkaammaksi. Käytännössä liikennevirhemaksu voidaan kohdistaa toimitusjohtajalle, vaikka yhtiön ajoneuvokalustosta vastaisi erillinen yksikkö tai nimetty ajoneuvopäällikkö. Tämä herättää kysymyksen oikeudenmukaisuudesta: voiko suuren yhtiön toimitusjohtaja, jolla ei ole käytännön kosketusta autojen päivittäiseen käyttöön, joutua henkilökohtaisesti vastuuseen yksittäisistä liikennerikkomuksista?

Onko tämä oikeudenmukaista?

Käytännössä tilanne on monella tapaa ongelmallinen:

Toimitusjohtaja voi joutua maksamaan maksun, vaikka ei ole ollut ajoneuvon kuljettaja.
Ajoneuvokalustosta vastaava työntekijä voi joutua vastuuseen muiden tekemistä virheistä.
Vastuu perustuu muodolliseen rekisterimerkintään, ei tosiasialliseen syyllisyyteen.

Tämä on vastoin oikeusvaltion keskeistä periaatetta, jonka mukaan jokainen vastaa vain omasta teostaan. Oikeuskanslerin ratkaisu onkin osoittanut, että lainsäädäntö kaipaa tarkistusta: vastuun tulisi kohdentua todelliselle käyttäjälle tai ainakin sille henkilölle, jolla on tosiasiallinen määräysvalta ajoneuvon käyttöön.

Johtopäätökset

Liikennevirhemaksut ovat hallinnollisesti tehokas keino valvoa liikennettä. Yritysten kohdalla järjestelmä paljastaa kuitenkin rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden. Vastuun lankeaminen toimitusjohtajalle – tai jopa ajoneuvokalustosta vastaavalle henkilölle – ilman tosiasiallista syyllisyyttä on ongelmallista sekä perustuslain että oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

Lainsäätäjän on ratkaistava kysymys: kohdistetaanko vastuu jatkossakin muodollisesti ylimpään johtoon, vai luodaanko järjestelmä, jossa maksut voidaan ohjata oikealle henkilölle – kuljettajalle tai rekisteriin nimetylle käyttövastaavalle?