Autoilijoiden veromiljardit – Osa 4: Narratiivit autoilun verotuksen ympärillä

Sisällysluettelo

Julkinen keskustelu autoilun verotuksesta ja tieinvestoinneista

On tärkeää ymmärtää, miten autoilun verotuksesta ja tieinvestoinneista puhutaan julkisuudessa. Keskustelua sävyttävät usein narratiivit – taustaoletukset ja tarinat, joilla eri tahot oikeuttavat kantansa. Narratiivi tarkoittaa kertomusta tai selityskehystä, jolla monimutkaisia asioita yksinkertaistetaan ja tehdään ymmärrettäviksi. Politiikassa narratiivilla voidaan perustella päätöksiä vetoamalla arvoihin tai yleisesti hyväksyttyihin “totuuksiin”. Autoilun verotuksesta on muodostunut vuosien varrella useita kilpailevia narratiiveja.

Hallinnon virallinen narratiivi

Autoilun verotukselle on ollut esimerkiksi seuraavanlainen: “Autoilua verotetaan, jotta haitat kompensoituvat ja jotta yhteiskunnalla on varaa investoida mm. tieverkkoon ja joukkoliikenteeseen. Suuri verotuotto autoilusta on välttämätöntä, jotta voimme ylläpitää hyvinvointivaltiota ja ohjata liikennettä ympäristöystävällisempään suuntaan.”

Tässä kertomuksessa korostuvat ympäristösyyt (päästöohjaus) ja fiskaaliset syyt (valtion rahantarve). Samaan aikaan valtamedia on usein toistanut tätä tarinaa. Esimerkiksi Yleisradio (Yle) ja monet sanomalehdet ovat kirjoittaneet autoilun verotuksen tarpeellisuudesta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja valtiontalouden turvaamiseksi.

Kriittisestä näkökulmasta katsottuna tällainen yhden puolen korostus on propagandaa, jossa autoilijoiden maksutaakka esitetään välttämättömänä “oikean asian” vuoksi. Usein jätetään mainitsematta, että esimerkiksi polttoaineveron korotuksilla on marginaalinen vaikutus globaaleihin päästöihin, elleivät muut maat tee samaa – sen sijaan vaikutus suomalaisen haja-asutusalueen asukkaan kukkaroon on hyvin konkreettinen.

Vastakkainen narratiivi autoilijoiden puolelta

Kuuluu näin: “Autoilijat on laitettu maksumiehiksi paikkaamaan valtion rahareikiä, vaikka he eivät saa rahoilleen vastinetta. Verotus on kohtuutonta ja kohdistuu erityisesti tavallisiin työssäkäyviin ihmisiin maakunnissa, joilla ei ole vaihtoehtoa autolle.”

Tämä tarina nojaa oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden retoriikkaan. Sitä kuulee usein autoilijoiden etujärjestöiltä (kuten Autoliitolta) sekä poliittisilta ryhmiltä, jotka haluavat houkutella autoilevaa kansanosaa puolelleen. Esimerkiksi perussuomalaisten Jani Mäkelän lausunto Suomen Uutisissa (2018) on tästä hyvä esimerkki, missä hän paheksuu, että autoilijoilta kerätään jo valmiiksi 8 mrd € ja silti halutaan “kurittaa lisää” ruuhkamaksuilla.

Ympäristönarratiivi

On myös ympäristönarratiivi, joka tulee erityisesti vihreästä ajatusmaailmasta: “Autoilu – etenkin yksityisautoilu polttomoottoreilla – on niin suuri päästöjen lähde ja ympäristöhaitta, että sen voimakas verotus on sekä perusteltua että tarpeen ohjaamaan ihmisiä kestäviin kulkutapoihin.”

Tämän narratiivin mukaan autoilun verotus on ennen kaikkea ohjauskeino, ei niinkään rahankeruuta. Usein tähän liittyy vaatimus, että autoilun kustannuksia on jatkuvasti nostettava, jotta ihmiset vaihtavat joukkoliikenteeseen tai sähköautoihin.

Kriitikoiden mielestä tässä ympäristönarratiivissa piilee “woke”-ajattelua tai moralismia, jossa tavallisen kansan elämäntapaa paheksutaan ideologisista syistä. Propagandaksi koetaan se, jos esimerkiksi Yle toistaa kritiikittä tutkimusta, jonka mukaan “bensiiniveroa on nostettava ilmaston vuoksi”, mainitsematta että suomalainen autoilija maksaa jo EU:n korkeimpia polttoaineveroja ja että vaikutus globaaliin tilanteeseen on mitätön.

Sosialismin toimintamallit

Narratiivit eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö. Sosialismin perustoimintamalleihin on aina kuulunut tietynlainen propagandistinen narratiivi, jossa valtion toimet esitetään kiistämättömänä hyvänä ja välttämättömänä.

Neuvostoliitossa rakentui narratiivi raskaasta teollistamisesta “kansan parhaaksi”, vaikka kansa joutui uhraamaan elintasonsa. Samoin nyky-Suomessa voidaan nähdä kaikuja tästä: autoilun verotuksen raskautta on perusteltu “meidän kaikkien parhaaksi”, vaikka yksilön näkökulmasta hyöty voi olla epäselvä.

Narratiivin voima on siinä, että kun sitä toistetaan riittävän kauan, moni alkaa pitää sitä totena kyseenalaistamatta.

10 esimerkkiä suomalaisista autoilun narratiiveista

On terveellistä tunnistaa narratiivien vaikutus päätöksenteossa. Seuraavassa on 10 esimerkkiä suomalaisista narratiiveista – eli tarinoista, joilla asioita on perinteisesti kehystetty mediassa ja politiikassa:

“Hyvinvointivaltion narratiivi” – Tarina siitä, että korkea verotus ja tulonsiirrot ovat suomalaisen yhteiskunnan perusta ja siunaus. Kaikki verot, myös autoilun verot, esitetään tämän narratiivin kautta välttämättöminä hyvän yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Valtio nähdään huolehtivana hahmona, jolle kansalainen maksaa mielellään, koska saa palveluita vastineeksi.
“Ilmastotekoja kansalle” -narratiivi – Tarina, jossa Suomi nähdään pienenä mutta moraalisesti vastuullisena toimijana ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tässä narratiivissa korostetaan, että jokaisen on osallistuttava, ja autoilijoiden kovatkin verot ovat sankarillinen teko ilmaston hyväksi. Tämä jättää usein varjoon sen, kuinka paljon vaikutusta toimilla oikeasti on globaaliin mittakaavaan.
“Turvallinen liikenne” -narratiivi – Tarina, jossa liikennesääntöjen kiristykset, kuten alhaisemmat nopeusrajoitukset ja automaattivalvonnan lisääminen, esitetään kiistattomana tienkäyttäjien turvallisuuden parantamisena. Vaikkapa nopeusvalvontakameroita perustellaan aina puhtaasti turvallisuudella, vaikka taustalla saattaa olla myös valtion tulotavoite. Narratiivi on niin vahva, että kyseenalaistajia syyllistetään “turvallisuuden vastustajiksi”.
“Kaupunkien elävöittämisen narratiivi” – Erityisesti isoissa kaupungeissa esiintyvä tarina, jonka mukaan yksityisautoilua täytyy rajoittaa keskustassa (poistaa parkkipaikkoja, rakentaa pyöräteitä autokaistojen tilalle), jotta kaupunki olisi viihtyisä ja moderni. Autoilijat nähdään menneisyyden jäänteinä, ja kaikki vastustus leimataan kehityksen jarruttamiseksi. Esimerkiksi Helsinki on kertonut tavoitteekseen “autoilun vähentämisen kaupungin ilmapiirin parantamiseksi” – tämä on narratiivi, joka ei juuri huomioi autoilun käytännön tarpeita osalle asukkaista.
“Ruuhkamaksu on pakko ottaa käyttöön” -narratiivi – Pääkaupunkiseudulla toistuva tarina, jonka mukaan ruuhkamaksut ovat väistämätön osa kehittyvän kaupungin liikennepolitiikkaa. Aina viitataan Tukholmaan ja Lontooseen esimerkkeinä onnistumisesta. Narratiivissa sivuutetaan usein se, että Helsingin ruuhkat ovat kansainvälisesti pieniä ja että joukkoliikennekattaus ei kata kaikkien tarpeita.
“Julkisen talouden kriisi” -narratiivi – Laajempi talouspoliittinen tarina, jossa korostetaan, että valtiolla ei ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, joten verojakaan ei voida alentaa. Jokainen veroale (esim. polttoaineveron lasku tai autoveron poisto) torpataan tällä narratiivilla: “Se on pois kouluilta ja sairaaloilta.” Tämä narratiivi luo nolla-summan illuusion, vaikka todellisuudessa dynaamiset vaikutukset ja menojen priorisointi voivat muuttaa tilannetta.
“Auto on välttämätön paha” -narratiivi – Monen kaupunkilaisen jakama tarina, jonka mukaan autoilu sinänsä on jotain vähän ikävää, joka on siedettävä maaseudulla mutta jota pitää kaikin keinoin vähentää “sivistyneessä yhteiskunnassa”. Tähän liittyy asenne, että autoilijat kyllä maksakoot, koska ovat valinneet kulkea “pahalla vehkeellä”. Narratiivissa autoilijat stereotypisoidaan joskus vastuuttomiksi tai itsekkäiksi, jotka eivät ajattele ilmastoa tai kaupunkitilaa.
“Sosialistinen veronarratiivi” – Historiallinen tarina, joka elää yhä joissain piireissä: ajatus siitä, että valtio tietää paremmin mihin yksityisen rahaa tulee käyttää kuin yksityinen itse. Tässä narratiivissa korkea verotus oikeutetaan ideologisesti sillä, että yhteinen hyvä vaatii uhrauksia. Autoilun verot ovat osa tätä: “Ilman autoveroa ja polttoaineveroa emme voisi rahoittaa julkisia palveluja”, kuuluu argumentti. Se juontaa juurensa sosialistiseen ajatteluun, jossa yksilön kulutuskäyttäytymistä halutaan ohjata yhteiskunnan edun nimissä.
“Teknologinen pelastus” -narratiivi – Uudempi tarina liikenteen saralla: “Sähköautot ja uudet teknologiat ratkaisevat päästö- ja verotuspulmat.” Tässä narratiivissa uskotaan, että ongelmat ovat väliaikaisia ja tekniikka pelastaa pian – esimerkiksi satelliittipohjainen kilometrivero korvaa polttoaineveron, ja sähköautot poistavat päästöt. Tämä narratiivi on optimistinen, mutta siihen kytketään usein piiloviesti: “Odottakaa, kyllä veroja keksitään jatkossakin”, eli autoilijoiden asema maksajina säilyy, vain muodot muuttuvat.
“Tasa-arvon narratiivi” – Tarina, jonka mukaan kaikki verot ja maksut on mitoitettava niin, että ne eivät syrji ketään. Kun autoilun veroista puhutaan tässä kehyksessä, saatetaan sanoa esimerkiksi: “Nostetaan mieluummin polttoaineveroa kuin kilometriveroa, koska silloin mökkimatkaaja ja kaupunkilainen maksavat yhtä lailla – se on tasa-arvoisempaa.” Tai päinvastoin: “Lasketaan autoveroa, jotta tavallisella duunarillakin on varaa uuteen vähäpäästöiseen autoon – se edistää sosiaalista tasa-arvoa.” Narratiivilla voidaan perustella lähes päinvastaisia toimia, kun vedotaan oikeudenmukaisuuteen eri näkökulmista.

Kuten nähdään, samaan ilmiöön – autoilun verotukseen – liittyy monia kertomuksia. Kansalaisen on syytä tunnistaa, mikä narratiivi kulloinkin on äänessä. On eri asia puhua kylmistä numeroista ja fakta-analyysistä kuin maalailla arvolatautuneita tarinoita. Tämän artikkelisarjan pyrkimyksenä on ollut esittää kattava, neutraali ja tarkka kuva autoilijoilta kerättyjen varojen määrästä ja käytöstä ilman propagandaa.

Fakta on, että autoilun verotus on Suomessa tuottanut valtiolle valtavasti rahaa seitsemän vuosikymmenen aikana. Fakta on myös, että vain pieni osa tuosta rahasta on investoitu takaisin tieliikenteeseen. Narratiivien takaa pilkistääkin yksinkertainen kysymys: miksi suomalaiset autoilijat – erityisesti maakunnissa, joissa oma auto on arjen ehto – ovat valmiita vuodesta toiseen maksamaan näin paljon, vaikka hyöty omalle liikenteelle jää niin vähäiseksi? Herättääkö tämä epäsuhta meissä kysymyksiä vai tyydymmekö viralliseen tarinaan?

Viime kädessä jokainen meistä muodostaa oman näkemyksensä, mihin autoilusta kerätyt miljardit olisi pitänyt käyttää. Toivottavasti tämä katsaus rohkaisee pohtimaan asiaa kriittisesti – kauniilla suomen kielellä ja terveen maalaisjärjen sävyttämänä, ilman turhaa propagandaa.