Puolueellisen algoritmin uhri
Algoritmien puolueellisuus syntyy mallin koulutusvaiheessa ja sitä on vaikea huomata ilman mittavaa työtä. Usein algoritmien puolueellisuus on täysin tahallista ja osa poliittista tai ideologista vaikuttamista.
Algoritmien puolueellisuus syntyy mallin koulutusvaiheessa ja sitä on vaikea huomata ilman mittavaa työtä. Usein algoritmien puolueellisuus on täysin tahallista ja osa poliittista tai ideologista vaikuttamista.
Sukupuolittuneisuus nimikkeessä saattaa saada automaattisen ratkaisun. Monet osat julkisen sektorin virkamiestyöstä ja -vastuista ovat melko kaavaa noudattavia, vakiomuotoisia. Tämä tarjoaisi tekoälyn kannalta käyttömahdollisuuden korvata tätä työtä.
Käymme läpi mitä lahjoituksia ja maksuja yritys voi vähentää tuloksestaan ja millä ehdoin.
On pitkään esitetty teoria, että FED on käytännössä suurpankkien alaisuudessa toimiva elin. Yhtälailla on tärkeä sisäistää, että FED asettaa käytännössä tahdin koko maailman talouspolitiikkaan, ainakin poliittiseksi länneksi kutsutussa osassa maailmaa.
Mihin tämä voisi johtaa, mitä vaikutuksia sillä olisi Suomeen? Kaikki alkaa kuitenkin USA:sta, katsotaanpa miten.
Vampyyritalous on käsite, jolla kuvataan valtion tapaa puuttua talouteen, ottamalla entistä enemmän voimavaroja käyttöönsä palvelemaan vain valtiota sekä byrokratiaa.
Pitääkö paljon esillä oleva sanonta paikkansa: rahoituskelpoisia ovat ne jotka eivät sitä tarvitse ja ne eivät rahoitusta tule saamaan, jotka sitä tarvitsevat.
Termille maahanmuuttaja on kiistatta annettu kaiku Afrikasta tai Lähi-idästä tulevalle ihmiselle, tälle ei ole mitään perustetta Suomessa.
Tietoa metadatan merkityksestä esim kuvien järjestelyssä tai löytämisessä.
Pieni katsaus miten vältät tai vähennät joutumista propagandan vaikutuksen alle.
Laajat kielimallit ja operaatiot niiden takana. On yleinen luulo, että tekoäly oppisi itse, se ei pidä paikkaansa.